Kevät herättää-myös ihmisen

En ole kirjoittanut vähään aikaan tänne.

Elämä on kuljettanut minua uusille poluille.

Olen aloittanut uudessa työssä, ja uuden oppiminen on vienyt paljon voimia ja energiaa. Jokainen päivä on ollut täynnä uusia asioita, uusia oivalluksia ja hiljaista keskittymistä. Illalla olen usein ollut väsynyt – hyvällä tavalla, sellaisella tavalla, joka kertoo että mieli on saanut kasvaa.

Ja samalla kevät on saapunut.

Aamut ovat vielä kirpeitä. Pieni pakkanen nipistää poskia ja maa on paikoin liukas. Mutta aurinko… se paistaa jo aivan eri tavalla kuin talvella. Sen valo on lempeämpää, lämpimämpää. Se ei ainoastaan valaise maisemaa – se tuntuu lämmittävän myös sisintä.

Tänä aamuna mustarastas lauloi.

Se lauloi, kun lähdin töihin. Ja se lauloi taas iltapäivällä, kun palasin kotiin. Sen laulu oli kuin kevään ensimmäinen aaria, kirkas ja kiitollinen. Kuin pieni rukous, joka kohoaa kohti taivasta: kiitos valosta, kiitos lämmöstä, kiitos uudesta elämästä.

Ja jotenkin tuo laulu kosketti minua syvältä.

Olen aloittanut aivan uudenlaisessa työssä. En ole enää hoitotyössä sairaalassa, vaan toimistotyössä. Olin pitkään ajatellut, että toimistotyö on ehkä yksitoikkoista – pelkkää koneella istumista.

Mutta olen saanut yllättyä.

Työ on mielenkiintoista. Olen huomannut, kuinka innokas olen oppimaan uutta. Kuinka mieli avautuu uusille asioille ja kuinka nopeasti uudet palaset alkavat löytää paikkansa. On ollut ilo huomata, että uteliaisuus ei katoa ihmisestä – se vain odottaa oikeaa hetkeä herätäkseen.

Ja samalla olen huomannut jotakin vielä tärkeämpää.

Kehoni voi paremmin.

Olin pitkään sairauslomalla. Aiemmin työpäivän jälkeen minulla oli kovia kipuja ja särkyjä. Hoitotyö oli minulle liian raskasta, vaikka sydämessäni rakastinkin sitä. Mietin silloin, että jos en enää ole hoitaja, kuka minä sitten olen.

Pelkkä ajatuskin tuntui joskus horjuttavan omaa identiteettiäni.

Mutta elämä osaa yllättää.

Tänään, kun kävelin bussipysäkiltä kotiin töiden jälkeen, huomasin yhtäkkiä ajattelevani:

Minua ei koske mihinkään.

Tänään ei ole ollut kipuja.

Ja ehkä juuri siksi sisälläni tuntui ihmeellisen kevyeltä. Ikään kuin sydämessä olisi alkanut pulputa pieni ilon lähde. Sellaista hiljaista, kuplivaa iloa, joka nousee esiin silloin kun elämä tuntuu hetken ajan hyvin yksinkertaiselta ja hyvältä.

Lumet sulavat hiljaa. Maa pilkistää jo lumen alta. Aurinko lämmittää päivällä ja herättelee luontoa eloon.

Ja samalla se herättää jotakin myös meissä ihmisissä.

Toivoa.

Uuden alku.

Luottamusta siihen, että elämä kantaa.

Joskus elämä vie meidät poluille, joita emme osanneet suunnitella. Joskus joudumme luopumaan jostakin, joka oli meille tärkeää ja osa sitä, keitä olemme.

Mutta usein juuri silloin elämä avaa uuden oven.

Sellaisen, josta alkaa virrata valoa.

Tänään tuntui siltä, että elämä voittaa.

Kevät voittaa.

Valo voittaa.

Ja jossakin mustarastas lauloi siitä: ilosta, keväästä, toivosta.

Hiljaa, mutta varmasti.