Tavallinen elämä on sittenkin aika ihmeellistä

Helposti vertaamme omaa elämäämme toisten elämään. Katsomme, mitä toisilla on ja huomaamme omastamme kaiken sen, mikä puuttuu.

Pitäisi ehkä olla omistusasunto, mökki, uudempi auto ja vähän enemmän rahaa. Kodin pitäisi olla viimeisen päälle sisustettu ja vaatekaapin täynnä viimeisintä muotia.

Mutta tarvitseeko elämän todella näyttää joltain tietynlaiselta ollakseen hyvä?

Kaiken ei tarvitse olla uutta, kallista tai viimeisintä muotia.

Voi asua vuokralla.
Voi ajaa vanhemmalla autolla.
Voi ostaa vaatteita kirpputorilta ja tavaroita käytettynä.
Voi elää vaatimattomammin ja silti elää hyvää elämää.

Ja silti elämä voi olla täynnä asioita, joista voi olla onnellinen.

Aamuinen kahvin tuoksu.
Ystävän puhelu.
Rakas ihminen vierellä.
Syksyn omenat omasta tai ystävän pihasta.
Lämmin sauna.
Puhdas lakana ja illalla oma tyyny, johon painaa päänsä.

Aika tavallisia asioita.

Mutta ehkä juuri siinä piilee niiden ihme.

Olemme niin keskittyneitä siihen, mitä haluamme seuraavaksi, että unohdamme helposti pysähtyä sen äärelle, mitä meillä jo on.

Ehkä meidän pitäisi välillä kysyä itseltämme:

Mitä kaikkea hyvää elämässäni on jo nyt?

Ei sitä, mitä puuttuu.

Vaan sitä, mikä on tässä.

Kiitollisuus ei tarkoita, että kaiken pitäisi aina olla hyvin. Elämään kuuluu huolia, menetyksiä ja vaikeita päiviä. Mutta silloin, kun elämässä on hyvä hetki, saamme huomata sen.

Saamme olla onnellisia siitä, että heräsimme uuteen aamuun.

Että on paikka, johon illalla palata.

Että joku ihminen on olemassa.

Että kahvi maistuu hyvältä.

Että syksyn omenista voi tehdä piirakan.

Ehkä meidän ei tarvitse aina saada enemmän.

Ehkä joskus voimme vain pysähtyä ja ajatella:

Minulla on tämä elämä.

Ei täydellinen.
Ei aina helppo.
Ei samanlainen kuin kenelläkään toisella.

Mutta minun.

Ja juuri nyt se saa riittää.

Ehkä tavallinen elämä on sittenkin aika ihmeellistä. ❤️