Hyvästit toisesta ulottuvuudesta

Aina hetkittäin sen huomaa, kuinka vaikeaa on olla kaukaa kotoa. Sitä elää vähän niin kuin kaksoiselämää, joista toisen on tavallaan hylännyt ajatellen, että aika ei siinä toisessa ulottuvuudessa kulu. Mutta se kuluu ja asiat muuttuvat. Minä vain elän toisessa maassa, kaukana siitä toisesta todellisuudesta.

 

Paras Kissa.JPG

 

Vuosi sitten lokakuussa rakas kissani Leevi nukkui pois 15-vuotiaana. Otin sen raskaasti, koska kyseessä oli minun kissani. Enkä osaa kuvitella ottavani toista kissaa, sillä ei ole toista yhtä ihanaa kuin Leevi. Hän ei ikinä ollut agressiivinen tai raapinut, tykkäsi vain loikoilla sylissä rapsutettavana. Seurasi minua ulkona vahtien ja jollain ihmeen kaupalla ei koskaan jäänyt auton alle, vaikka asuikin kiireisen tien vieressä.

 

Tänä vuonna se olikin sitten vanhemman koiramme Daran vuoro, jonka kohtaloksi muodostui pitkälle edennyt tulehdus. Perheenjäsenen menettäminen on aina vaikeaa. Tämä hölmöläinen ei ikinä kasvanut neljä vuotiaasta älykkäämmäksi, mutta mikäs onkaan hauskempaa kuin hönttikoira, joka rakastaa sinua täysin pyyteettömästi. Eikä se tykännyt mistään enempää kuin niistä vinkuleluista, joita jaksoin ostaa sille joka jouluksi, vaikka ne ajoivatkin meidän koko perheen hulluiksi. Ja vaikka pari kertaa on meillä mennyt iltapalat parempiin suihin, minulle tulee häntä ikävä. Talo on tyhjempi, kun ensikerralla palaan Suomeen. Siellä on yksi suu vähemmän ruokittavana ja neljä jalkaa vähemmän kävelylenkillä. 

 

Paras koira.jpeg

 

Jäljellä on neljä isoa tassua, joilla kaivaa pieni dreeveri. Minun pieni Hippuni, jonka olen jättänyt toiseen ulottuvuuteen. Aina naureskelen sitä, että minulla on autistinen koira, jossa onkin enemmän kissaa. En tiedä oliko Leevi ehtinyt opettaa Hipulle kuinka käyttäytyä vai mitä kävi, mutta rohkea dreeveri onkin pelokas, eikä sitä kiinnosta juuri mikään. Yhtälailla kuitenkin, hän on meidän perheenjäsen. Hänen ainainen uikuttamisensa ja nirsoilunsa on vain osa meidän dynamiikkaa. Minulla on ikävä meidän yhteisiä reissuja ja hänen kuvauksellista elämänasennettaan. 

 

Hippu koira metsä.jpg

 

On tässä ollut läheistenkin hyvästejä tällä matkalla, joista jokainen koskettaa minua omalla karmaisevalla tavallaan. Haluan olla siellä, missä minun kuuluu olla. Kaikki tämä aika, jonka vietän tässä ulottuvuudessa kaukaa kotoa, menee hukkaan siinä toisessa ulottuvuudessa, jossa tärkeät asiat elämässäni ovat. Vaikka en vaihtaisikaan mitään, haluaisin enemmän aikaa. Haluaisin elää kahdessa paikkaa samaan aikaan ja kokea sen kaiken kauneudessaan ja rumuudessaan. Täällä joku kysyy, kuinka kauan olen ollut Skotlannissa ja vastaan ylpeänä että viisi vuotta, vaikka mielessäni mietin, kuinka tässä kävikin näin?

 

Viisi vuotta on puoli vuosikymmentä. Puoli vuosikymmentä ulkomailla katsoen kaukaa, kuinka kaikki vanhenee ja muuttuu kotimaassa. Nyt sisko on täysi-ikäinen ja haaveilee opiskelupaikasta. Nyt isä on  eläkkeläinen. Nyt äiti antaa hiustensa olla luonnolliset. Paluu tuntuu vaan entistä ajankohtaisemmalta ja tarpeelliselta. Koko aikuisikä ulkomailla, ikää 24. Minulla ole vieläkään mitään käsitystä, millaista on elää Suomessa omillaan ja miten se eroaa Skotlannista. En varmaan osaisi edes solmia vuokrasopimusta.

 

Lähetän siis rakkautta kaikille siellä minun toisessa ulottuvuudessani <3

 

 

 

Kommentit (1)
  1. Voi ei, osaanottoni vaikeassa tilanteessa! Mä muistan kun meidän koira menehtyi mun asustellessa Amsterdamissa, ja kun vierailin suomessa, ensimmäinen reaktio äidin luokse astuessa olis kutsua meidän koiraa heti ovelta. No eihän se tullut vastaan häntäheiluen.
    Toi on niin totta että tuntuu kuin suomi olisi joku eri dimensio jossa aika ei muka kuluis, ja se on välillä jopa shokeeraavaa tajuta kuinka siellä vaan eletään kun mä oon täällä, ja asiat muuttuu. Välillä sitä miettii miten paljon menettää kun ei ole lähellä perhettä ja ystäviä suomessa, mutta toisaalta kuinka paljon elämä täälä Englannissa on tarjonnut, en mä sitä mihinkään vaihtais! Jään seurailee sua, koska kiinostavaa lueskellä elämää ihmiseltä joka on aika samanlaisessa elämäntilanteessa mun kanssa! Tsemppiä sulle tänä vaikeana aikana!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *