Lähisuku on ”perheestä”
Tiedätte varmasti sanonnan, että ”sukuaan ei voi valita”. Olen itse tullut siihen lopputulokseen, että jos mahdollista, niin lähettäisin oman lähisukuni konttiin pakattuna rahtilaivalla ihan minne vaan, kunhan se paikka vain sijaitsee toisella puolella maapalloa!
Sanomattakin selvää, että vietin juhannuksen lähisukuni kanssa. Paikalla olivat siis oman perheeni lisäksi vanhempani sekä veljeni perheensä kanssa. Aika rauhallista ja ”lapsellista” menoa riitti aina puoleen yöhön saakka, mutta sitten aukesivat siideri- ja oluttölkit sihahtaen. Veljeni suoltaman puheen määrä nousi ja laatu laski suorassa suhteessa juotuihin promilleihin nähden. ”Minä sitä, minä tätä, mun duuni sitä, mun harrastus tätä…” Jos joku joskus sai yskäistyä pari sanaa väliin tai (auta armias!) ilmaistua anteeksipyytävän nöyrästi vastakkaisen mielipiteensä, niin veljeni desibelit nousivat heti parilla pykälällä ja silmäkulmien kurtistus vain syveni.
(*syvä huokaus) Koko aikuisikäni olen yrittänyt suhtautua sisarukseni egoistiseen pätemisentarpeeseen neutraalisti, enkä ole lähtenyt hänen puheitaan tai tekojaan kyseenalaistamaan. Mielestäni riitely aikuisiällä on typerintä mitä tiedän, varsinkin sisarusten välinen riitely (ajatelkaanpa esimerkiksi keski-ikäisten ihmisten perintöriitoja, huhhuh!). Olen yrittänyt ymmärtää veljeäni ja ajatellut häntä säälin sävyttämin tuntein. Ilmeisesti veljelläni on kaikesta huolimatta huono itsetunto. Hänellä on siksi hirvittävä tarve koko ajan tuoda itseään esille ja korostaa omaa osaamistaa, tietämistään ja omistamiaan asioita. Jotenkin surullista.
Vuosien varrella kuppini on kuitenkin hiljalleen täyttynyt piripintaan, eikä sinne enää mahdu pisaraakaan. Tänä juhannuksena, aivan yhtäkkiä ja varoittamatta, se päätti tulvia yli. Hiljalleen kiukkuni kasvoi ja kasvoi… Kunnes töksäytin sanat ulos suustani! Tilitin ja tylytin veljeäni hänen itsekkäästä ja välinpitämättömästä asenteestaan muita kohtaan. Samalla sylkemisellä osansa saivat myös vanhempani. Kiihkoilin heille siitä, kuinka kaikki kuluneet vuodet olen joutunut esittämään heille ”tervettä”, vaikka olen ollut todella masentunut ja väsynyt. Toisin sanoen vaadin saada tietää, että miksi todellista minua ei haluta kohdata, eikä hyväksyä?! Annoin tulla täydeltä laidalta.
Seuraukset? No, veljeni menetti hermonsa, paiskasi pari puutarhatuolia ja joi pullon kirkasta päälle, raakana. Sitä ennen hän toivotti minut ja ”luuserimieheni” hevonv…kuuseen! Vanhempani sen sijaan olivat hieman hämillään, harmissaan ja yhtä pidättyväisiä kuin ennenkin. Lähinnä he yrittivät rauhoitella mylvivää poikaansa. Syvän ketutuksen ja katumuksen vallassa poistuin nukkumaan…
Älkää ymmärtäkö väärin. Välitän syvästi veljestäni, sillä hän on ainoa sisarukseni. Toivon hänelle kaikkea hyvää ja arvostan hänen osaamistaan, tietämistään, perhettään ja muita saavutuksia. En vain tule toimeen hänen kanssaan. Jos emme olisi sukulaisia, niin emme olisi missään tekemisissä toistemme kanssa.
Sukuaan ei voi valita. Suku on pahin. Suku on ”perheestä”.
Onneksi voin valita eri kaupungin, pitkän välimatkan ja vielä pidemmän aikavälin seuraavaan tapaamiseen.
PS. Asian jälkipuinti on vielä edessä. Aion kirjoittaa veljelleni sähköpostia ja pyytää anteeksi omaa osuuttani illan tapahtumiin. Kuten sanoin, sisarusriidat ovat kuitenkin syvältä.