Facebook-vitutus
Sosiaalinen elämäni rajoittuu tätä nykyä pitkälti Facebookiin. Toki tapaan opiskelukavereitani ihan livenäkin, mutta lähinnä koulussa, en vapaa-ajalla. Ystäviä minulla on aina ollut vähän ja he kaikki asuvat muualla. Olen siis melko yksinäinen, vaikka ympärilläni onkin perhe ja virtuaalinen sosiaalinen verkosto. Facebook on siis jo pitkään ollut yksinäisten hetkieni pelastus, kun olen käynyt katsomassa ”kavereitteni” tyhjänpäiväisiä postauksia. On siellä joukossa toki ihan oikeaakin asiaa, mukavia kuulumisia ja hauskoja kuvia. Pääasiassa naamakirja tarjoilee kuitenkin vain aivotonta ja täysin irrelevanttia ajanvietettä.
Viime kuukausien aikana olen alkanut pohtia facebook-käytäntöjä enemmänkin. Olen itse kova ”tykkäilijä”, jos jutuissa on vähääkään jotain pointtia. Mutta mistä johtuu se tosiasia, että minun postauksistani ei juurikaan tykätä, ts. peukku ei nouse? On aivan sama oliko kyseessä valokuva, mietelause, linkki lehtikirjoitukseen tai adressiin, kertomus jostakin hauskasta sattumuksesta edellisellä kauppareissulla, hehkutus uudesta ostoksesta tai avautuminen opiskelun rankkuudesta, niin tulos on yllä olevan kuvan kaltainen (miinus se viimeinen ruutu 😉 ). Miksi esim. opiskelukaverini tykkäilevät toistensa tyhjänpäiväisistä postauksista (”Voi vittu, nyt väsyttää!” tai ”Jeeee, vihdoin Rovaniemellä!”) aivan taukoamatta, kaikki, mutta nonsoleeraavat minut, MIKSI?
Olenko yli 30-vuotiaana, perheenäitinä ja vaimona vain niin tylsä tapaus, ettei ketään kiinnosta? En tietääkseni ole suututtanut ketään (ärsyttämisestä en sitten olekaan yhtä varma…), enkä postaile täysiä typeryyksiä. Toki tiedän, että tässä iässä pitäisi jo tajuta naamakirjan epälooginen logiikka ja ajatella itsensä moisen yläpuolelle. Minulla on elämää facebookin ulkopuolella(kin), eikä itsetuntoni korreloi suoraan/epäsuorasti tykkäysten määrän kanssa. Silti vain epävarmuus nakertaa ja harmistus nipistelee sisuskaluja.
Ärsyyntymiseni on kasvanut joululoman aikana valtaviin mittoihin, eikä se mahdu enää sisälleni (siksi tämä kirjoitus). Tiedän, etteivät ainakaan kaikki facebook-kaverini jätä tykkäämättä kirjoituksistani tahallaan, vaikka heitäkin varmaan on. Ehkä he eivät satojen kaveriensa postaustulvasta edes huomaa minua? Ehkä jotkut ovat jopa blokanneet minut pois etusivun tietovirrasta, eivätkä näin ollen edes näe päivityksiäni? Silti vituttaa, kun kirjoitan uudenvuoden toivotuksia ja saan peräti kolme tykkäystä. Minuutti pari myöhemmin koulukaverini kirjoittaa saman huomattavasti värittömämmin ja saa kymmenessä minuutissa 36 tykkäystä sekä viisi toivotusta takaisin! WTF?!
Docventures ehdotti omalla facebook-sivullaan vuoden alusta alkavaa kuukauden some-lakkoa. Naurahdin idealle, sillä ei kai kukaan nykypäivänä pärjää ilman somea, ts. facebookia? Itse käytän facebookia myös opiskeluun, sillä useammat eri opiskelijaryhmät ja projektiryhmät yms. ovat kätevä ja nopea tapa hoitaa yhteydenpitoa opiskeluajan ulkopuolella. Viikko myöhemmin olen kuitenkin alkanut lämmetä some-lakolle… Pitäisikö yrittää? Siinähän se menisi herkkulakon ohessa hienosti. Tämänhetkinen vitutuksen määrä ainakin puoltaa ajatusta, mutta ehkä harkitsen vielä hetken… Asia vaatii sulattelua.
Lopulta kyse on kuitenkin näennäisistä sosiaalisista verkostoista. Ihminen, jolla on yli 300 facebook-kaveria tuskin tuntee heistä murto-osaakaan kovin syvällisesti. (Entäpä sitten, jos kavereita on yli 900?! Tunnen erään tällaisenkin. Hän on facebook-kaverini.) Ehkä on parempi tyytyä niihin muutamiin harvoihin tykkäyksiin, sillä ne tulevat usein samoilta ihmisiltä. Nuo ihmiset taitavat aidosti välittää minusta ja olla kavereitani myös facebookin ulkopuolella. Ja maailma naamakirjan ulkopuolella on se todellinen maailma, jossa todelliset ihmissuhteet sijaitsevat.
PS. Itse asiassa kaksi läheistä ystävääni eivät edes ole facebookissa, ja läheisin ystäväni käy siellä nykyisin todella harvoin!