Tässä ja nyt!
On vielä asioita, jotka jaksavat sinnitellä syksyn viileydessä ja valon vähentyessä päivä päivältä. Ne kurottuvat kohti taivasta ja imevät jokaisen pienimmänkin auringonsäteen itseensä. Ne ovat päättäväisiä, sisukkaita ja sitkeitä.
Kohtasin kuvassa paistattelevan yksilön eilen ja ihastelin sen kauneutta. Ihailin myös sitä sinnikkyyttä, jolla kukka seisoi tukevasti pystyssä syysauringossa kylpien. Sen terälehtien väliin oli pieni koppakuoriainen pelastautunut yöpakkasilta ja sieltä se varmasti löytäisi myös lopullisen leposijansa.
Tuntui hyvältä hengittää viileää ilmaa, kun samalla tunsin valon ja lämmön kasvoillani. Käänsin ajatukseni omasta navastani ympäröivään luontoon. Tajusin, että auringonkukan tavoin myös minä voisin nauttia hetkestä,
siinä ja nyt.
Suljin silmäni, nostin kasvoni kohti aurinkoa ja seisoin kukan vieressä yhtä tukevasti ja sisukkaasti. Sisälläni syttyi pieni hymy, joka löysi lopulta tiensä suupieliini.