Aikuisen opiskelijan onnea
Jos ensimmäinen ”kouluviikko” vei minut henkisesti takaisin teinivuosiin, niin toinen viikko palautti vähäisen järjen päähäni ja ”aikuinen minäni” sai jälleen niskaotteen. Ensimmäisen viikon infot ja tutustumiset vaihtuivat pikkuhiljaa oikeisiin opintoihin, tai ainakin niihin orientoitumiseen. Mielenkiintoiset vierailijat ja heidän urapolku- ja työharjoittelutarinansa saivat myös sisäisen puurtajani valppaaksi; pitäisiköhän sitä jo näin syksyllä hakeutua työharjoittelun pariin tai ainakin etsiä harjoittelupaikka ensi kevääksi, jotta varmasti ehtii saada haluamansa?
(Olen erityisen ihastunut ammattikorkean työelämälähtöisyyteen. Opintoja tarkastellaan ja räätälöidään toisaalta työelämän vaatimusten mukaisesti, mutta toisaalta jokaisesta opiskelijasta muotoutuu opintojen painotusten ja työharjoittelujen myötä aivan omanlaisensa ammattiosaaja. Läheinen suhde työelämään on myös valanut rutkasti uskoa siihen, että myös minä tulen työllistymään valmistumiseni jälkeen — tai jopa aikaisemmin!)
Aamuvarhaisella heräämisetkin sujuvat jo lähestulkoon rutiinilla. Eilen heräsin jopa minuuttia ennen herätyskellon soimista! (Tänään en ollut koulussa, sillä aikaisempien opintojeni ansiosta minun ei enää tarvitse osallistua perjantaisin pidettävään opetukseen, jei!) Bussimatkat ovat vaihtuneet kimppakyytiin ja voin sanoa, että olen jo solminut ensimmäiset ”koulukaveruudetkin”. Onnistuu se ystävystyminen näköjään vielä yli 30-kymppiseltäkin. 🙂
Vaikka en ole vielä venynyt yhteenkään illanviettoon (koska en ole jaksanut, eikä minulla ole rahaakaan ja onhan noita nyt nähty), niin porukkaan olen silti päässyt mukaan olemalla avoimesti oma itseni (eli hilpeä, savolainen lörppö!). Suunnitteilla on kyllä vähän toisenlaistakin (siis vähemmän viinanhuuruista) iltaohjelmaa, esim. kisailua, visailua ja saunomista, joten ehkä minäkin vielä vääntäydyn mukaan. Ja onhan meidän ”ekalaisten” järjestettävä myös syksyn kovimmat bileet vanhemmille opiskelijoille (just joo, siis opintovuosissa mitattuna ehkä…), jonne myös minä aion mennä, vaikka miehellä olisi työvuoro ja jälkikasvulla lavantauti!
Eli opiskelurintamalla kaikki hyvin. Talous- ja parisuhdepuolella sen sijaan… No, jääköön se toiseen postaukseen.
PS. Ja jottei tästä tulisi maailman tylsin postaus ikinä, niin laitan loppuun muutaman syksyisen, mutta kauniin valokuvan (itse ottamiani tietysti).
