Aina yhden askeleen jäljessä muita

Olen huomannut jännän ilmiön elämässäni:

Olen aina yhden askeleen jäljessä muita!

Tämä tapahtuu täysin tahtomattani, vaikka suurin syy taitaa silti olla minussa itsessäni. Taidan olla liian varovainen, epäröivä, analysoin liikaa, pyörittelen ja punnitsen, jahkailen, epäilen, varmistelen. Ja kun sitten olen vihdoin valmis… Tadaa, joku ehti jo edelleni!

Tämä ilmiö koskettaa lähestulkoon jokaista elämäni osa-aluetta. Mainitsen esimerkiksi vain muutaman tyypillisimmän tapauksen.

** Kenkien ostaminen – Ihastun kenkäpariin, katselen ja unelmoin, käyn ehkä sovittamassakin jos mahdollista, kauhistelen hieman hintaa, pohdin laatua ja kestävyyttä, epäröin mahdollista käyttötarvetta… Lopulta päätän ostaa kyseiset kengät, mutta… Tadaa, kokoni on jo loppuunmyyty!

** Blogiaiheiden keksiminen – Katson hyvän dokumentin tai luen mielenkiintoisen artikkelin, innostun ja päätän kirjoittaa siitä blogiini, mutta ensin hieman pyörittelen ideaa päässäni ja muokkaan tekstiä mielessäni ennen sen siirtämistä koneelle konkreettisempaan muotoon, epäröin aiheen sopivuutta ja mielenkiintoisuutta sekä omaa tietämystäni asiasta, muokkaan tekstiä vielä lisää ja sittenkin vielä vähän, kunnes olen valmis julkaisemaan kirjoitukseni, mutta… Tadaa, ainakin kaksi henkilöä on jo kirjoittanut samasta aiheesta omaan blogiinsa (ja vieläpä itseäni mielenkiintoisemmin)!

** Uuden ”keksinnön” käyttäjäksi ryhtyminen – Luen ensimmäisten joukossa Facebookista, Twitteristä, Spotifysta jne. ja innostun, mutta epäröin liittyä pioneeriporukkaan, joten tarkkailen ja varmistelen kaikessa rauhassa, unohdankin asian pidemmäksi aikaa, ja kun päätän viimein rekisteröityä käyttäjäksi… Tadaa, kaikki ystäväni, tuttavani, sukulaiseni (ja jopa äitini!) ovat jo vanhoja konkareita!

Kuinka monta kertaa olenkaan jäänyt nuolemaan näppejäni, kuinka usein minulta onkaan kysytty olenko (ja miksen ole) jo lukenut/tehnyt/käynyt/liittynyt/kokeillut jotakin, joka alkaa olla jo osa yleissivistystä, ja kuinka usein olenkaan pettynyt ja nolostunut omaa hitauttani ja kokemattomuuttani…

Vaikka joskus olen jopa ylpeä ”erilaisuudestani”: Minulla EI ole Twitter-tiliä, minä EN ole päivääkään karpannut, minun housuissani EI ole kuvioita tai kukkia, minä EN ole lukenut Sofi Oksasen uusinta (enkä sitä edellistäkään, vaikka se yöpöydälläni odottaakin), minä EN ole vieläkään nähnyt Avatarta, minulla EI ole taulu-tv:tä… Yritänkin tietoisesti kääntää hitauden aiheuttamat harmistukset positiivisiksi oivalluksiksi siitä, että teen elämässäni omanlaisiani valintoja ja kuljen omaa, verkkaista tietäni. Harmittaa se silti, kun unelmieni kesämekkoa myydään enää koossa XS…

 

PS. Olen autuaan pihalla kuin lumiukko (ja jäljessä kuin vanha höyryjuna) myös seuraavista asioista ja ilmiöistä:

* iPhone, iPad  ja kaikki muut uudemmat kosketusnäyttöpuhelintietokonelukulaitevitkuttimet

* lähestulkoon kaikki muut tv-ohjelmat paitsi eräs saksalainen saippuasarja (ja uusimpana ”Rakas, sinusta on tullut pullukka”, josta ajattelin kirjoittaa, mutta joku varmana ehtii ensin!)

* kaupunkini ja oikeastaan koko Suomen (ja maailman) kulttuuri- ja urheilutapahtumat (pitkällä aikavälillä, tarkoittaen noin kahta vuotta)

* kevään tulo ja bikinikuntoon rääkkäytyminen

(Ja koko tästä aiheestakin on varmasti jo joku ehtinyt kirjoittaa!)