Äiti on vähän väsynyt…

Kaksi viikkoa kotona, perheen kesken, mukamas laatuaikaa viettäen… Helvettiä tämä on ollut isolla H:lla!

Ensimmäiset päivät olivat vielä auvoisia, täynnä joulun tunnelmassa ja kynttilöiden valossa vietettyjä hermolepohetkiä, mutta aaton jälkeen tilanne alkoi pikkuhiljaa muuttua. Syitä on ollut useampia, tässä niistä muutama:

– Rahattomuus. Kun ei ole varaa tehdä muuta kuin olla kotona tai käydä välillä hakemassa pientä täydennystä jääkaappiin, niin rajoittaahan se vaihtoehtovalikoimaa.

– Lumettomuus. Kun ei ole mahdollisuutta lähteä tekemään lumiukkoja tai pulkkamäkeen, eikä pimeys, kura ja tihkusade houkuttele, niin rajoittaahan se vaihtoehtovalikoimaa.

– Lapset. Kun ei saa heitä hoitoon, eikä heille hoitajaa kotiin, niin rajoittaahan se (vanhempien) vaihtoehtovalikoimaa.

– Mies. Kun sitä ei kiinnosta mikään (yhdessä tekeminen), niin rajoittaahan se vaihtoehtovalikoimaa.

– Vatsatauti. Kun koko muun perheen molemmista päistä pukkaa tavaraa useamman vuorokauden ajan, jolloin koko kodinhoito jää yksin terveenä pysyneen harteille, niin rajoittaahan se vaihtoehtovalikoimaa.

Tuohon päälle vielä kahden alaikäisen apinan kiukuttelut, järjettömät puheripulit ja huomion kerjäämiset, kovaääniset riidat ja itkut jne. jne., niin olen erittäin kypsä valkotakkisten poimittavaksi. Eilen räjähdinkin miehelle pahemmin kuin vuosiin. Sanallinen hyökkäykseni sai (valitettavasti ja häpeäkseni) tukea myös fyysisistä otteista… Tänään olen niin rikki, riutunut ja perinjuurinlopentäysin loppuunpalanut, että en tiedä auttaako edes juoksulenkki yhtään. Mitä lähemmäs huomista aamua päästään, sitä lähemmäs ajaudun itkunsekaista ja hysteeristä euforiaa.

Huomenna alkavat nimittäin päiväkoti, opintoni, mieheni työt, arki. Huomenna alkaa minulle LOMA!!!