”Älä tule paha syksy, tule hyvä kesä! Eiku…”

Tässä vaiheessa loppukesää alkaa tuntua jo alkusyksyltä. Olo on suorastaan jakomielitautinen, sillä niin mukava kuin vielä onkin nauttia satunnaisista auringonpaisteista ja lämpimästä säästä, niin toisaalta mieli halajaa jo kohti uusia, viileämpiä tuulia. Postilaatikkoon mäjähtäneet syysvaatekatalogit houkuttelevat jo tummempien värien ja neuleiden maailmaan. Kellastuva vilja ja nahistuneet koivunlehdet kertovat taas yhden vuodenajan viimeisistä henkäyksistä. Kadut täyttyvät pienistä ja isommista koululaisista, joiden kesä on virallisesti lopetettu koulujen toimesta. Silti ilmassa pörisee vielä kärpäsiä ja muita kesän öttiäisiä…

Toinen puoli minusta toivoo vielä muutamaa aurinkoista ja lämmintä, jopa kuumaa päivää. Haluaisin niin vielä maata auringossa ja saada väriä kalpeaan nahkaani. D-vitamiinitankkaus olisi sitä paitsi terveellinen juttu ennen tulevaa talven kaamosta. Kahden viikon päästä saatan lähteä vielä jälkikasvuni kanssa vanhempieni kesämökille, jossa olisi saunomisen lisäksi mahdollisuus myös pulahtaa järveen. Mikäli vesi on jo viileää, jään todennäköisesti rannalle ruikuttamaan.

Se puoli minusta, joka katsoo kohti tulevaa, yrittää houkutella jo unohtamaan kesän ja siirtymään suoraan syksyn sydämeen. Se tyrkyttää kynttilöitä pimenevien iltojen iloksi, muistuttaa puolukkaretkestä metsään, selailee nettikauppojen sivuja ja kuolaa kenkiä, laukkuja, housuja, paitoja… Se haluaa työntää jälkikasvun välittömästi päiväkotiin ja laittaa kaiken kesään liittyvän kaappeihin ja varastoon. Se virittää mieltäni opiskeluun, aikaisiin ja kiireisiin aamuihin…

Tuntuu siltä, että minua revitään kahteen eri suuntaan ja poukkoilen sinne tänne kuin flipperipallo. Onneksi tässä tapauksessa tieto ei lisää tuskaa, päinvastoin, sillä päivät kuluvat ja kohta koittaa väistämättä syyskuu.