Arkipäiväisyyksiä

Nyt on maailmankirjat sekaisin, kun olen kirjoittamassa jo tähän aikaan aamupäivästä!!!

No, ei siitä sen enempää… Mullin mallin tuntuu olevan moni muukin asia, mutta ei välttämättä huonolla tavalla, jos nyt ei niin hyvälläkään. Onpahan vaan.

Kahteen viikkoon en päässyt juoksemaan, sillä ensin esteenä olivat sääolosuhteet sun muut luonnonvoimat ja sitten kipuileva kurkku. Pari päivää sitten vedin juoksukengät jalkaan ja uskaltauduin ulos metsäiselle pururadalle. Into, riemu ja kunto eivät olleet täysin synkassa keskenään viimeisimmän tippuessa kolmikosta, mutta eipä sen niin väliä. Olo oli joka tapauksessa euforinen kotiin päästyäni. Päälle uskalsin vielä hieman jumpata sisätiloissa steppilaudan kanssa. Se tosin taisi olla hienoinen virhe, sillä vieläkin takareisiä ja peppua polttelee jo kävellessä siihen malliin, että kykenenköhän tänään mihinkään vauhdikkaampaan…

Viikonloppuinen parisuhdekeskustelu teki hyvää. Se puhdisti ilmaa, ja nyt yhteiselo on rauhallisempaa ja jotenkin… Helpompaa?! Pariterapia-asia on ollut mielessä joka päivä, mutta puhelua saati ajanvarausta emme ole saaneet vielä aikaiseksi. Tänään kuitenkin alkaa vihdoin ja viimein tapahtua heti tämän kirjoitukseni jälkeen (tämä on lupaus!).

Perheemme auto on  rikki ja se pitäisi hinata korjaamolle. Jos minulta kysytään, niin hinaisin sen suoraan romuttamolle! Valitettavasti meillä ei ole varaa ostaa uudempaa ja parempaa, joten vanhalla mennään. Kohtahan tuossa kotterossa ei ole enää kuin pari alkuperäistä ruuvia tallella, joten luulisi täysin uudistetun ja ”peruskorjatun” koslan olevan kelpo vaihdokki tulevissa autokaupoissa. Lopuksi vielä totean, että onneksi minulla on sen verran höveli anoppi, että hän lainasi omaa autoaan meille viikoksi. Kiitos siitä.

Ja ihan viimeiseksi… Nyt on maailmankirjat t o d e l l a k i n sekaisin, kun kirjoitan tänne tällaista arkiäiväistä lätinää!!!