Arkipäiväisyyksiä
Viimeaikaisten päivitysteni vähyydestä päätellen voisi luulla, että intoni pitää blogia on hiipumassa. Näin ei kuitenkaan ole, vaan minulla ei vain ole ollut aikaa ja voimia kirjoittaa mitään. I have a (busy) life, you know…
No joo. Totta puhuakseni elämääni ei mahdu tällä hetkellä juuri muuta kuin opintoja ja kotitöitä. Joulua kohti mentäessä tahti vielä kiihtyy parin viikon verran, kun rästissä olevat kirjoitustyöt ja muut ryhmätekeleet pitävät minut(kin) kiireisenä. Ennen joulua ja lasten pakollista joululomaa päiväkodista ehdin sentään hengähtää parin päivän verran. Stressihormonit ovat tällä hetkellä huipussaan, yöunet rikkonaisia ja sydän tykyttää pikakelauksella, joten tuo pienen pieni tauko tulee kyllä todellakin tarpeeseen. Aion vain nukkua ja löhötä. (Tai sitten siivoan hulluna, teen pipareita ja joulutorttuja, stressaan joululahjoista ja tongin varastosta muovikuusta…)
Pikainen päivitys parisuhdetilanteeseen… Hiljaista on. Puhetta pariterapiaan menosta on ollut taas ilmassa, mutta siellä se taitaa myös leijua kadoten minne lie stratosfääriin. Vietämme aikaa paljon erillämme, paitsi makuuhuoneessa, jossa olemme pakotettuja jakamaan nykyisin liian kapealta ja ahtaalta tuntuvan parisängyn. Emme me riitele jatkuvasti, mutta läheisyyttäkään ei juuri ole. Halien puutteessa rutistelenkin lapsiani tämän tästä ja pusuttelen kissanpentumme turkkia läpimäräksi.
Vasemmassa jalassani on edelleen ajoittaista kipuilua, joten juokseminen on edelleen jäissä. Välillä olen bussiin ehtiäkseni joutunut ottamaan muutamia pieniä juoksuaskeleita, jonka seurauksena jalka on särkenyt koko loppupäivän. Pitäisi kai mennä lääkäriin näyttämään… Pitäisi ja pitäisi. Juoksemisesta olen nähnyt unia, joissa askel liitää keveänä ja vauhdikkaana. Voi sitä riemua! Ikävöin juoksemista todella paljon ja kärsin tästä tilanteesta enemmän kun aluksi tajusinkaan. Liikunnan puute tuntuu nimittäin mielialassa ja fyysisessä sekä henkisessä kestävyydessä sekä jaksamisessa.
Lopuksi vielä marraskuun mässyttömyydestä. Se sujui hienosti! Karkeitta, suklaitta ja herkuitta oleminen osoittautuikin yllättävän helpoksi, kun olin vain tiukasti päättänyt olla niitä syömättä. Rahkaa söin tosin enemmän kuin koskaan, mutta opin syömään myös erilaisia pähkinöitä, joilla paikkasin napostelun tarvettani. Lakkoni päätin jo perjantaina 28. päivä, sillä halusin osallistua muun perheeni kanssa karkki-illan iloihin. Tosin syötyäni puoli levyllistä Daim-suklaata sain sekä fyysisen että henkisen ähkyn. Myöhemmin viikonlopun aikana söin vielä loputkin suklaat, mutta päätin jatkaa arkipäivisin herkkulakkoa. Ei enää jokapäiväistä sokeriannosta, kiitos! Syynä tuohon päätökseen on se positiivinen huomio, jonka tein painostani marraskuun aikana: herkkujen kadottua elämästäni katosi myös puolet jenkkakahvoistani! Ruokavalion keventäminen todellakin auttaa painonhallinnassa, vaikka liikunta vähäiseksi jäisikin.
Viime päivinä on tapahtunut paljon muutakin pientä ja kivaa, mm. löysin viimein Spotifyn (ja hurahdin täysin!), ostin lapsilleni osamaksulla maailman ihanimmat talvitakit, nuori ”ihastukseni” pitää projektimme päätyttyäkin kanssani edelleen yhteyttä (ainakin facebookissa…), korkkasin glögikauden avatuksi…
* Pipareilta tuoksuvaa joulun odotusta! *