Elämäni kaaosteoria
Tänä aamuna se iski tajuntaani, kuin salama kirkkaalta taivaalta… Ai mikäkö? No se, että tajusin viimein, etten olekaan niin toivoton tapaus oman elämäni hallinnan suhteen kuin olin aikaisemmin luullut.
Vielä eilen pidin kiinni niistä uskomusteni rippeistä, etten yhtään hallitse tätä kaaosta, jota elämäksikin kutsutaan. Ajattelin, että kaikesta yrittämisestä ja siihen tuhlaamastani energiasta huolimatta elämäni menee aivan omia polkujaan, enkä voi vaikuttaa siihen mitenkään. Vielä eilen pidin tuota kaikkea hallitsemattomuutta ja epävarmuutta kirouksena, joka ilmeisestikin oli koitunut osakseni tässä maailmassa. Mutta nyt… Nyt tajuan, että kyse on maailmankaikkeuttakin pyörittävästä hallitusta kaaoksesta. Kaikki on juuri sitä miltä näyttää, vaikka ei kuitenkaan ole.
Selvennän tätä omituista ajatteluani hieman esimerkin tai parin kautta. Ensinnäkin, olen tähän asti luullut, etten hallitse tätä hullunmyllyä eli arkielämääni, johon kuuluvat äitinä oleminen ja toimiminen, kotityöt ja muut arkiset askareet, opiskelu ja siihen liittyvät sosiaaliset kuviot jne. Minusta on tuntunut, että kaikki em. asiat pyörittävät minua miten tahtovat, enkä minä mitenkään hallitse niitä. Ja PÖH! Eivätkö viimeisten kolmen kuukauden aikana tekemäni päätökset ja toimenpiteet ole nimenomaan (hyvä) yritys hallita tuota kaikkea? Eivätkö oman tietokoneen ja älypuhelimen hankkiminen (kyllä, hankin sen äskettäin!!!) ole nimenomaan yrityksiä hallita opiskeluja, sosiaalista elämää, ajankäyttöä, pysymistä maailmankartalla? Lisäksi ne antavat minulle itsenäisyyttä ja omaa tilaa, johon ei muilla ole asiaa.
Toinen mieleeni tuleva esimerkki voisi olla kuntoilu, ts. juokseminen ja myös helmikuun alusta lähtien kuntosalitreenin pariin palaaminen. Eikö kuntoilun taustalla olekin jokin elämäni laatuun vaikuttava motivaatio? Sama pätee kevyempään syömiseen, punaisen lihan jättämiseen ruokavaliostani ja ajoittaiseen herkkulakkoiluun (vieläpä hyvällä menestyksellä). Eikö kyse olekin oman elämän, fyysisen ja psyykkisen terveyden sekä arjessa jaksamisen petraamisesta? Samalla, aivan huomaamatta, hallitsen minäkuvani ja naiseuteni muokkautumista (toivottavasti) positiivisempaan suuntaan. Jälleen kerran hallitsen myös ajankäyttöäni sekä oikeuttani itsenäisyyteen ja yksityisyyteen.
Kolmas esimerkki on tämä blogi, jonka avulla pidän kontrollia karkailevien ajatusteni ja tunteideni suhteen. Ilman näitä omaa päätäni selventäviä ja sydäntäni rauhoittavia kirjoituksia kaikki olisi varmasti vieläkin kaoottisempaa (mikäli se on edes mahdollista). Kun rakkaus on elämässäni kaikkea muuta kuin itsestään selvää ja selkeää tunnetta, niin ilman blogiani, ilman läppäriäni, ilman harvoja ystäviäni ja päiväuniani ja kuntoiluani ja ryhtymistä herkkulakkoon ja osallistumista maaliskuun ”31 päivän kyykkyhaasteeseen” olisin täysin, siis todellakin totaalisen täysin hukassa!
Vaikka jokainen päivä elämässäni tuntuu olevan epämääräistä hapuilua, itsensä kolhimista milloin mihinkin, epävarmuutta kaikesta ja kaiken aikaa, niin on tässä kaaoksessa myös järjestystä. Se muodostuu pienistä palasista, jotka eivät (vielä) ole löytäneet toisiaan muodostaakseen isompaa kokonaiskuvaa, mutta pääasia on, että ne ovat siellä keskellä elämäni sekasotkua. Ja jo tieto siitä lohduttaa suuresti ja luo toivoa tulevaan.