Erittäin hyviä uutisia!
Sain äskettäin mielenkiintoista postia ainaisten laskujen sijaan. Avasin ison kirjekuoren vapisevin käsin ja sydän kurkussa tykyttäen. Silmiini osuivat seuraavat sanat:
”Arvoisa hakija, Onneksi olkoon!
Sinut on valittu opiskelijaksi […] koulutusyksikköön […] koulutusohjelmaan…”
Jalkani lähes pettivät alta ja rojahdin sohvalle täysin tyrmistyneenä. Hetken verran pyörrytti ja korvissa suhisi, mutta sitten tajusin… Sain opiskelupaikan, jonka halusin!
Jo kevättalvella pohdiskelin tätä mahdollisuutta hakeutua jälleen opiskelijaksi (http://www.lily.fi/blogit/little-piece-universe/takaisin-koulun-penkkiin). Lopulta keräsin viimeiset voimani ja motivaationmuruset ja osallistuin pääsykokeeseen (sen tunnelmista voi lukea täältä: http://www.lily.fi/blogit/little-piece-universe/paasykoepaiva). Yritin pitää koko asian suhteen matalaa profiilia, enkä halunnut herätellä edes itsessäni toiveita, sillä olen saanut menneinä vuosina monessakin asiassa pahasti takkiini.
Mutta nyt… Vieläkin päässä humisee, kun ajattelen asiaa. En oikein edes tajua sitä vielä, en täysin… Siis minusta tulee taas opiskelija! Onko se hyvä vai huono juttu? Taidan olla kyseisessä koulutusohjelmassa ”iäkkäin” oppilas… Toisaalta olen mielettömän innoissani, sillä pian nämä ankeat, yksinäiset ja ahdistavat työttömän pitkät päivät loppuvat ja tilalle tulevat uudet opiskelukaverit, uudet opettajat, oppitunnit, ehkä jopa opiskelijariennot… Tavallaan tuntuu siltä, kuin olisin saanut elämäni ja palan nuoruuttani takaisin! Tunne on sanoinkuvaamattoman upea!
En osaa sanoa tulevasta motivaatiostani mitään. Jaksanko sittenkään opiskella? Kotitöiden ja lasten täyttämä arki on tarpeeksi uuvuttavaa ilman raportteja, esseitä ja tenttejäkin. Ja entäpä sitten perheemme talouspuoli? Entäpä jos työkkäri ei kohdallani suostukaan työmarkkinatuettuun opiskeluun, vaan tipahdan tyhjän päälle (tai joudun nuoruusvuosieni tapaan siivoamaan kipeästä selästäni huolimatta, tai pahimmassa tapauksessa joudun nöyrtymään sosiaalitoimistoon)? Mikäli saisin työmarkkinatukea opintoihini, niin sitä maksettaisiin maksimissaan vain kaksi vuotta, jonka jälkeen olisin joka tapauksessa omillani. Tarkoitukseni tosin onkin valmistua mahdollisimman nopeasti, noin 2,5-3 vuodessa (normaalisti opinnot kestävät 4 vuotta), sillä saan varmasti palasia maisterintutkinnostani hyväksiluettua. Lisäksi yritän työllistyä jo opiskelujen aikana (ja nyt puhun ihan palkallisista töistä, enkä ilmaisena orjatyövoimana toteutettavista amk-harjoitteluista, joita niitäkin on varmasti aluksi tehtävä).
Huhhuh… Mihinkähän olen taas kerran päätäni työntämässä? Olo on odottava ja jännittynyt, mutta myös hieman hermostunut ja pelokas. Ehkä on parasta unohtaa tämä asia ainakin heinäkuun ajaksi ja keskittyä kesään. Opinnot alkavat vasta syyskuussa, joten nyt on (vielä) aikaa nauttia auringosta, lämmöstä ja tästä vapaasta, laiskasta olosta, jonka työttömyyteni vielä pari kuukautta mahdollistaa.
PS. Ei yhtään hullumpi suoritus, kun ottaa huomioon yli satapäisen hakijamäärän, josta vain 17 valittiin. Hyvä minä! :)