Hyvä + paha = raha
Raha.
Asia, jonka ympärillä maailma pyörii ja joka pyörittää maailmaa.
Asia, jota ilman yksikään ihminen tässä maailmassa ei enää pärjää, ei ainakaan ongelmitta.
Asia, jonka annamme määritellä niin ihmisten, tavaroiden, asioiden kuin koko elämänkin arvon.
Oma suhtautumiseni rahaan on ristiriitainen. Rahalla saisin perheelleni isomman kodin ja paremman auton, pääsisin tutkimaan vieraita maita ja kulttuureja, saisin harrastaa monipuolisemmin, tuntisin turvallisuutta ja henkistä rauhaa. Toisaalta rahan myötä elintasoni nousisi ja rahantarve sitä myötä vain kasvaisi. Olisiko rahaa koskaan tarpeeksi? Tuntisinko sittenkään itseäni onnelliseksi ja seilaisinko rauhallisuuden tyyntä pintaa pitkin? Olisinko yhtään terveempi, kauniimpi, onnellisempi tai parempi ihminen? Olisiko maailma yhtään parempi paikka?
Näin laman aikaan puhe rahasta nostaa päätään. Siitä puhuminen ei ole moukkamaista, vaan suorastaan trendikästä. Kaikilla on mielipide, niin köyhillä kuin rikkaillakin. ”Raha siellä, raha täällä, raha pyörii kielen päällä”… Sitä ei pääse pakoon missään! Se näkyy, kuuluu, tuntuu, haisee ja maistuu kaikkialla. Jos menneiden vuosisatojen maailmankuvan perustana olivat Jumala ja aurinko, tuo kaiken elämän perusta ja elinehto, niin nykyisin raha ja sitä käyttävät ihmiset vaikuttavat olevan koko universumin keskipisteessä.
En ole kommunisti, mutta en pidä kapitalismistakaan, en ainakaan sen nykyisessä riistomuodossa. Se on liian suoraviivaista, kylmää ja kovaa, eikä arvosta ihmiskunnalle tärkeitä ”pehmeitä” arvoja kuten inhimillisyyttä, empatiaa ja pyyteettömyyttä. Raha puhuu ja me kuulemme (tai olemme pakotettuja kuuntelemaan) vain sen kovaa ääntä. Ihmiset eivät enää pyöritä rahamaailmaa, vaan rahamaailma pyörittää meitä ihmisiä. Surullista, mutta totta.
Olen joutunut miettimään suhdettani rahaan seuratessani maailman tapahtumia, mutta myös eläessäni omaa, pientä elämääni. Asiat eivät ole siinä menneet toivotulla tavalla (vaikka menevätkö ne koskaan?). Korkeasta koulutustasostani huolimatta olen erittäin vähävarainen, uskaltaisinko sanoa jopa köyhä. Minulla on vaivoin rahaa kaikkein välttämättömimpään, joten rahaa ja sen käyttöä tulee mietittyä jokaikinen päivä.
Puolisoni ei tee koulutustaan vastaavaa työtä, osin yhteiskuntamme taloudellisten olosuhteitten pakosta, osin omasta tahdostaan. Hänen palkkansa on n. 1700€ kuukaudessa. Kun siitä vähentää verot, asuntomme vastikkeen (n. 650€/kk), sähkölaskun, puhelinlaskun, opinto- ja asuntolainan (joka on onneksi hyvin pieni) sekä muut mahdolliset kulutusluottomaksut (näitä on kertynyt vuosien varrella, valitettavasti), niin käteen jää pelkkää elämistä, ts. ruokaa, vaatteita, harrastuksia jne. varten n. 500€. Se ei ole paljon, kun ottaa huomioon, että perheemme on nelihenkinen.
Omat nettotuloni ovat tällä hetkellä mitättömät 666€ kuukaudessa (huomaako joku muukin pientä ironiaa tuossa summassa?…). Maksan sillä opintolainani lyhennykset, puhelinlaskuni, lasten päivähoitomaksut, parin nimeltämainitsemattoman nettikaupan kuukausittaiset tilinlyhennykset (ilman näitä tilejä olisimme ilman vaatteita!), osan ruokamenoista ja satunnaisista muista kuluista (esim. automme irronneen etupuskurin korjaus tai uusi mikroaaltouuni entisen sanottua itsensä irti). Yleensä tilille jää pyörimään muutama hullu euro, eikä mitään saa/jää säästöön.
Toivon (en uskalla sanoa vielä ”tiedän”), että tilanne on väliaikainen. Tähän saakka olemme pärjänneet jotenkuten, mutta rahattomuus on syönyt niin henkistä kuin fyysistäkin terveyttämme. Lasten kohdalla emme tingi rahasta, koska heidän terveytensä ja henkinen hyvinvointinsa on kaikki kaikessa! Olisi vain mukavaa joskus itsekin saada jotain ylimääräistä…
Emme toki ole suomalaisessakaan mittapuussa niitä kaikkein köyhimpiä, sillä meillä on kuitenkin asunto, auto ja kodinkoneet (tosin tv on vielä vanhaa putkimallia) sekä säähän sopivat vaatteet ja jalkineet. Pystymme kuntoilemaan ja harrastamaan, vaikkakin edullisimmalla mahdollisella tavalla, mutta kuitenkin. Sanoisin, että elintasomme on näillä varoilla ihan siedettävä. Siksi suoranaisesti vituttaa lukea ajoittain lehdistä, kuinka moninkertaisesti ansaitsevat ”rikkaat” valittavat toimeentulonsa niukkuudesta ja elämänlaatunsa heikkoudesta. On se kamalaa, kun käteen jää käyttörahaa ”vain” kahdeksan tonnia kuukaudessa! Otan osaa.
Vihaan rahaa, koska se ei jakaudu tässä maailmassa tasapuolisesti, vaan synnyttää ja ylläpitää eriarvoisuutta. Toisaalta rakastan sitä, koska se mahdollistaa asioita, jotka tekevät minut iloiseksi. Joka päivä yritän löytää noiden kahden ääripään väliltä sitä kultaista keskitietä, joka ei anna rahalle liikaa valtaa, vaan asettaa sen oikeaan paikkaansa ja oikeisiin mittasuhteisiinsa. Raha on lopultakin vain välttämätön paha, jonka varaan yhteiskuntamme on rakennettu ja jonka avulla elämisen eri aspektit mahdollistuvat. Onnellisuuteni ei kuitenkaan riipu yksin rahasta, jos ollenkaan.