If you be the sky, then I’ll be the bird
Tilanteeni on yhä samanlainen, pysähtynyt ja puuduttava. Ajoittain ahdistus nostaa päätään, mutta hetken tuskailtuani työnnän sen pois, piiloon kaikilta aisteiltani. Se on liian suuri käsiteltäväksi juuri nyt.
Avioliittoni on vaivoin hengissä. Luulen, että se on olemassa vain siksi, ettemme kumpikaan halua kohdata todellisuutta. Haahuilemme päivä kerrallaan elämää eteenpäin ja keskitymme kaikkeen arkiseen; kaupassa käymiseen, lapsiin, kodin siivoamiseen, omiin tietokoneisiimme. Hellyys on kadonnut lopultakin väliltämme. Ei enää halauksia, ei kohtaavia katseita, vain tunne siitä, ettei toinen enää ole se tuttu ”toinen”.
Silti kaipaan läheisyyttä, hellyyttä, rakkautta, intohimoa enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Sieluni ja ruumiini huutavat äänettömästi tuskaansa, kuin odottaen että joku tulisi, huomaisi, kuulisi sanani, koskettaisi, näkisi ja tuntisi minut kokonaisena, naisena.
Olen kuin vauhkoontunut villihevonen, joka epätoivoisesti etsii ulospääsyä vankilastaan. Niinpä kaksi päivää sitten kohtasin katseen, jonka olin toki nähnyt usein ennenkin, mutta joka tällä kertaa tarttui kiinni sisimpääni vieden sen mukanaan. Kyseessä ei ole enää se sama Nuorukainen, vaikka hän onkin yhä yksi somemaailman ”ystävistäni”. Tällä kertaa sieluni sytyttäjä on aikuinen mies, ehkä itseäni vain hieman nuorempi ja (aavistuksen verran poikamaisella tavalla) komea. Hänellä on matala, seksikäs ääni, jollaisesta olen aina pitänyt. Hän on opinahjossani töissä kokkina. Ja mikä ihmeellisintä, HÄN katsoi minua ensin!
Ihmettelin hänen seuraavaa katsettaan, kun kävelin hänen ohitseen. Oliko paidassani tahra, meikkini levinnyt, tukassani roskia..? Myöhemmin huomasin hänen vilkaisevan suoraan minua ohi kävellessään. MINUA, eikä muita ympärilläni istuvia nuoria naisia. Katseemme kohtasivat lyhyen hetken. Olin ihmeissäni, mutta tunsin miten jokin tunne alkoi sisälläni purkautua kuin tuhat vuotta nukkunut tulivuori.
Eilen sama toistui. Hän tuli esiin keittiön puolelta, nojaili oviaukkoon ja katsoi pöytääni päin. Kun käänsin katseeni häneen, hän käänsi omansa nopeasti pois, mutta jäi paikoilleen. Muutama lihaksia esittelevä (ja kenties oikeastikin hartioita vapauttava) venytys, kunnes hän poistui takaisin töihinsä, enkä nähnyt häntä enää… Kunnes menin maksamaan ruokailuni. Juuri minun kohdallani (!) hän tuli vaihtamaan vuoroa kollegansa kanssa. Sopersin ”Moi!” ja tunsin itseni teinitytöksi. Kädet hikoillen työnsin pankkikorttini maksulaitteeseen, enkä tietenkään muistanut koodiani oikein. Pääni oli yhtäkkiä aivan tyhjä, sydämeni hakkasi ja tunsin hengästyväni. Aika ympärilläni tuntui hidastuvan, kun tunsin hänen katseensa kasvoillani… Kun jäin vielä kassan läheisyyteen juttelemaan pari sanaa opiskelutoverini kanssa, näin syrjäsilmällä hänen katsovan suuntaani ja kuuntelevan keskusteluamme. Kävellessäni ulos ruokalasta, hymyilin typerästi ja tunsin räjähtäväni kaikista sisälläni heränneistä tuntemuksista.
Vaikka olenkin aikuinen nainen, niin tunnepuolella olen yhä se sama teini-ikäinen tyttö, joka jaksaa haaveilla, unelmoida ja mielikuvitella. Niinpä etsin kokin ensin googlettamalla ja lopulta löysin hänen Facebook-tilinsä. Salapoliisina tutkin jokaisen kuvan, tykkäyksen ja kommentin etsien lisää tietoa tästä kiehtovasta miehestä. Etsin myös hänen mahdollisen osoitteensa. Olin niin unelmieni sokaisema, etten tajunnut edes ajatella, että mies olisi kenties varattu… Kunnes löysin naishenkilön, joka oli kommentoinut Facebookissa miehen jokaista kuvaa (niitä ei ollut montaa). Naishenkilön, jolla oli profiilikuvassaan mukana pieni taapero. Naishenkilön, jonka osoitteeksi paljastui lopulta ihan sama katu kuin miehellä…
Tuntui siltä, kuin nyrkki olisi uponnut syvälle mahaani. Se jysäytti tajuntaani häpeän ja naurettavuuden, jotka lähes typerryttivät minut. Kuinka typerä typerä typerä typerä ja lapsellisen idioottimaisen naiivi olinkaan! Purskahdin hiljaiseen itkuun ja kuumat kyyneleet valuivat poskilleni. Istuin yksin yön hiljaisuudessa sohvan nurkassa ja tunsin olevani kaikin tavoin turha ja mitätön, maailman typerin nainen.
Ilmaan jäi leijumaan vain yksi kysymys: Miksi? Miksi kaikki ne katseet? Miksi tein tämän itselleni, taas?
”If you be the sky, then I’ll be the bird…”
”Don’t you wake me up, I’m dreaming out, and I swear It’s always just a trick of the light…”
– Lonely The Brave –