Ikärasismia(ko?)
Tällaistakin olen miettinyt tässä menneinä kuukausina, että olenko joutunut eräänlaisen ikärasismin uhriksi? Osin tämä ajattelu menee yksiin aikaisemman facebook-vitutukseni kanssa, mutta virtuaalistakin enemmän tällä ilmiöllä on tekemistä reaalielämäni kanssa. Mutta selvennänpä siis alkuun hieman mistä on kysymys.
Aloitin syksyllä amk-opinnot nuorten linjalla, vaikka iältäni (yli 30…) sopisin paremmin aikuisopiskelijoiden puolelle. Opiskelutovereita minulla on alle parikymmentä, joista olen auttamatta vanhin. Seuraavat ”vanhukset” ovat iältään 28-vuotiaita, mutta heitä ei juuri ulkoisen olemuksensa saati käytöksensä puolesta erota muista 19-22-vuotiaista (vaikka en minäkään miltään mummolta näytä).
Alkusyksy meni kivasti, kun tutustuimme toinen toisiimme ja yritimme saada selkoa opintojen kulusta. Kuukautta tai kahta ennen joulua jotain kuitenkin tapahtui, sillä pian aloin olla ikään kuin muun opiskelijaryhmän ulkopuolella. Tai no, ainakin ulkoreunalla. Olen siitä saakka yrittänyt miettiä mistä kaikki johtuu? Hypoteeseja on useita:
– Olenko vain ”liian vanha” ja siksi tylsä ja epäkiinnostava/epäilyttävä/ärsyttävä/jotain muuta negatiivista?
– Johtuuko kaikki siitä, että en mennytkään mukaan pikkujouluihin, sillä olin kuolettavan väsynyt raskaasta opiskelu- ja kotityöviikosta, ja halusin vain nostaa jalat ylös, syödä pizzaa ja nukkua koko viikonlopun? Jätinkö siis väliin jonkin äärettömän tärkeän ryhmäytymisriitin, jonka takia jäin lopulta ryhmän ulkopuolelle?
– Olenko sittenkin liian syrjäänvetäytyvä ja itsenäinen? Annetaanko minun vain olla omissa oloissani, koska vaikutan siltä, että viihdyn paremmin yksin? Onko sosiaalinen epävarmuuteni tehnyt minulle taas kerran huomaamattani temput ja antanut lemput, vaikka itse asiassa olisin halunnut pysyä mukana jengissä?
– Ehkä opiskelutoverini vain ovat täysiä kusipäitä, nuoresta iästään huolimatta (tai juuri siksi)? Ehkä he tietoisesti haluavat syrjiä minua, jolla on jo takanaan akateeminen tutkinto (en ole kyllä tietääkseni lesoillut mokomalla, mutta miksi asiaa kieltäisinkään), ikää ja kokemusta vuosikymmenen verran enemmän (en silti tiedä ja osaa juurikaan enempää, paitsi ehkä kasvattaa lapsia, jota sitäkin sopii epäillä) ja itsenäisyyttä ja rohkeutta (ainakin näennäisesti siis) enemmän kuin epävarmoilla nuorilla itsellään?
Olen yrittänyt olla vaivaamatta päätäni liikaa tällä pohdinnalla, mutta asia hyppää valitettavasti silmilleni joka ikinen opiskelupäivä. Tervehtiessäni heitä vain osa vaivautuu vastaamaan. Ryhmätöissä tulen valituksi aina viimeiseksi (tiedättekö tunteen lapsuuden liikuntatunneilta?) tai pahimmassa tapauksessa minua ei kysytä yhteenkään ryhmään. Kun sitten kysyn itse, saan vastaukseksi vaivautunutta mutinaa: ”No meillä on tää ryhmä jo ihan hyvän kokoinen… Kun me tehtäis tää mieluummin kolmistaan…Olisko jossain muussa ryhmässä tilaa?…No kai sä voit sit tulla…”. Facebookista olenkin jo maininnut, että siellä olen ilmaa, non-existent, nada. Tosielämässä, oppitunneilla, ruokalassa tai bussissa, osa opiskelutovereistani ei edes katso minua päin!
Ei tämä asia ole minulta sentään yöunia vienyt, mutta vaivaapa kumminkin, kun itse en perusta käsitystäni ihmisistä pelkän iän perusteella tyyliin ”kaikki alle 25-vuotiaat on v***n teinejä!”. Iästä viis, jos ihminen on fiksu ja mukava. Se riittää.
En ole päässyt hypoteeseistani vielä teoria-asteelle, joten jatkan ilmiön tarkkailua. Onko kyse todella ikärasismista vai olenko vain samperin tylsä tai typerä (tai molempia) tyyppi? Vai ovatko ”ikärasistiset” opiskelutoverini vain täysiä persreikiä?!
PS. On siellä koulussa sentään pari kolme mukavaa ja fiksuakin tyyppiä, jotka uskaltavat/viitsivät jopa puhua minulle. ;)