It’s the end of the world…

12 359,92 euroa.

Summa on vain osa mieheni henkilökohtaista velkaa.

En tietäisi tuosta mitään, ellen salaa tutkisi hänen työpöydän laatikkoaan. Minun on vain pakko tietää missä mennään, sillä kyse on samalla minun ja koko perheemme taloudellisesta tilanteesta. Ja sehän ei siis näytä ollenkaan hyvältä, ei ollenkaan.

Mieheni on lomautettu, mutta hän ei ole saanut Kelalta vielä senttiäkään joidenkin puuttuvien papereiden takia (mukamas). Itselläni ei ole tuloja tällä hetkellä lainkaan! Ensi viikolla minun on nöyrryttävä ja alistuttava ajatukselle, että toimeentulotuki on ainoa pelastus… Etsin koko ajan kuumeisesti myös työpaikkaa. Nyt kelpaisivat ihan mitkä tahansa hommat kassakoneen ääreltä mopin varteen, mutta kaupunkini tarjonta on lähestulkoon nolla!

Mieheni on menettänyt yöunensa ja selvästikin kärsii tilanteesta. Hänen psyykensä on kovilla ja olen hänestä todella huolissani. En tosin itsekään tiedä kestänkö enää kauaa… Olemme joutuneet pyytämään apua mieheni vanhemmilta ja tänään kirjoitin pitkän sähköpostin äidilleni. Avun pyytäminen vanhemmiltani on minulle äärimmäisen vaikeaa, sillä he eivät ole sieltä anteliaimmasta ja avuliaimmasta päästä ihmisiä. Nyt vain ei ollut enää vaihtoehtoja.

Vastoin luuloani ja mieheni aiempia kertomisia olemme velkaa myös tästä asumisesta noin kaksituhatta euroa. Omistamme asunnon puoliksi, joten jos asia menee perintään tai jopa ulosottoon asti, niin myös minulle tulee maksuhäiriömerkintä. Sitä stigmaa olen yrittänyt vältellä viimeiseen asti kuin ruttoa, sillä se pilaa elämäni ja tulevat mahdollisuuteni vuosiksi eteenpäin. Mielessäni on käynytkin jo avioero, sillä ei tämä parisuhde muutenkaan auvoisa ole…

Eiliseen päivään verrattuna mielialani on tänään suorastaan pikimusta. Rintakehää puristaa, enkä saa kunnolla henkeä. Miten tästä kaikesta selvitään?