Jäähyväiskirje

Saavuit elämääni elokuussa vuonna 2001. Olit pieni, hauras ja pehmoinen, ja rakastin sinua siitä hetkestä lähtien, kun takerruit pienillä kynsilläsi paitani rintamukseen.

Huomasin heti, että olit älykäs. Muutamassa viikossa sinusta alkoi löytyä valloittava, äänekäs persoona, jonka lempipuuhaa oli villasukkien ja kirjankulmien järsiminen. Tarpeita tehdessäsi marmatit hauskasti, eikä masusi toiminut ensimmäiseen kuuteen kuukauteen, vaan asuntoni täytti päivittäin voimakas ripulikakan haju!

Viihdyit ulkona maailmaa haistellen ja tutkien sekä ruohoa mutustaen. Olit pohjattoman utelias, vaikka säikyitkin kovia ääniä. Kuten ensimmäisenä uudenvuoden aattona, kun jätimme sinut autoon odottamaan kaupungin iltotulituksen ajaksi. Palatessamme löysimme sinut kuskinpuoleisesta jalkatilasta pelosta täristen, isosta pissalammikosta, surkeana ja pienenä, kuin apua anoen.

Olit paras ystäväni silloin, kun olin yksin tai murheissani. Itkin monet itkut turkkiasi vasten, etkä koskaan lähtenyt pois, et valittanut, etkä moittinut. Hyväksyit minut sellaisena kuin olin. Olin sinun ihmisesi.

Suurta herkkuasi olivat herneet, joiden perässä juoksit pitkin asuntomme lattioita. Säilykeherkkusienet maistuivat myös, ja jouduin aina jakamaan vaahtokarkkini kanssasi. Maistelit joskus myös erilaisia sipsejä ja latkit päälle tilkan olutta lattialta.

Sinulla oli omituisia tapoja, kuten nukkuminen selällään neljä raajaa oikosenaan. Yksikään ovi ei sinua pidellyt, sillä opit hyppäämään ovenkahvoihin. Pientä superpalloa noudit riemuissasi ja toit sen takaisin kämmenelleni. Olit kerrassaan mainio tapaus!

Reilu vuosi sitten kävit lähellä kuolemaa sairastuessasi vakavasti. Kasvainpatti jalassa johti suureen leikkaukseen, jonka jälkeen jatkoit elämääsi kolmen tassun varassa ja lähes yhtä vauhdikkaana kuin ennenkin. Pidin sinua aina selviytyjänä, vahvana ja sisukkaana, ja toivoin meille paljon lisää yhteisiä vuosia. En koskaan olisi uskonut, että joutuisin luopumaan sinusta liian aikaisin…

Pyydän sinulta anteeksi, etten huomannut salakavalaa sairauttasi. Pyydän anteeksi, etten tajunnut suurta kipuasi ja kärsimystäsi. Sitten olikin jo liian myöhäistä.

Kaipaan sinua järjettömästi! Ei kulu sekuntiakaan, ettetkö olisi mielessäni ja sydämessäni. Tuntuu siltä, kuin olisit kaikkialla läsnä, ja välillä voin melkein nähdä sinut ruokakupillasi tai sohvalla nukkumassa. Kun suljen silmäni, voin tuntea sinut sylissäni, lämpöisenä ja pehmeänä… Olen itkenyt niin paljon, että silmiäni särkee. Sydäntäni sattuu silti enemmän.

Sinä olit minun kissani ja minä rakastan sinua ikuisesti.

                                                                                                             ♥ Sinun ihmisesi