Jo viikon verran ilman, eikä haittaa menoa yhtään!
Olen ollut viikon verran ilman herkkuja. Luettelin pitkän listan pari postausta sitten niitä sokeri- ja rasvapitoisia syötäviä, joista luovun koko marraskuun ajaksi. Alkuun ajattelin päätökseni käyvän ylivoimaiseksi ja epäilin jo ennen kuin marraskuu edes alkoi, että pitäisikö minun luopua kokonaan moisesta hullusta ja epätoivoisesta yrityksestä. Olen aina ollut armottoman toivoton sokerihiiri! Nyt herkuttomuutta on takana kokonainen viikko ja olen sanoin kuvaamattoman tyytyväinen itseeni.
Minä pystyn tähän!!! Luulin vieroitusoireiden käyvän henkisesti ja fyysisesti niin koviksi, että sortuisin viimeistään tässä vaiheessa epätoivoisesti ahmimaan mieheni karkkipussista, mutta ehei. Toki makea on käynyt mielessäni joka ikinen päivä, mutta oloni on silti pysynyt siedettävänä. Houkutuksia on kyllä tullut eteeni, sillä lapselleni ostettiin viime sunnuntaina jäätelöä ”lääkkeeksi” kuumassa juotavassa palaneeseen pikkukieleen. Eilen isossa marketissa oli herkkusuklaamaistiaisia tarjolla. Seurasin vain kuola valuen vierestä, kun muu perheeni naposteli tummanruskeita, nenääni makeasti tuoksuvia ja lähes kieleni päällä tuntuvia, samettisen pehmeitä suklaapaloja… Sen sijaan suolaisia herkkuja, kuten sipsejä tai poppareita minun ei ole tehnyt edes mieli.
Okei, tunnustan. Olen minäkin herkutellut. Olen syönyt hedelmä- ja marjarahkoja, pähkinöitä ja rusinoita, Elovena-välipalakeksejä ja xylitol-salmiakkia. Viimeksi mainittua tuli syötyä eräs ilta niin paljon, että seuraavana päivänä vatsaani väänsi ja kivisti aamusta iltaan. Uutta teepakettia valitessani sorruin mainostettuun ”Strawberry Cupcake”-uutuuteen, mutta pettymys oli suuri, kun se ei maistunutkaan lopunperin niin kovin makealta… Pelkäsin myös turhaan, että herkkujen puutteessa söisin ns. tavallista ruokaa enemmän ja napostelisin vähän väliä leipää, jogurttia, hedelmiä, pähkinöitä jne., mutta tämäkin pelko on osoittautunut turhaksi. Syön edelleen ”normaalisti”.
Viikon aikana olen huomannut muutoksia olotilassani. En esimerkiksi enää hikoile öisin, koska en iltaisin tankkaa sokeria elimistööni. Lisäksi olen ollut niin henkisesti kuin fyysisestikin pirteämpi ja hieman tasapainoisempi. Arjen harmaus ja sateiset säät eivät ole vetäneet mieltäni pohjamutiin entisenlaisella intensiteetillä, vaan mielialani on pysynyt tasaisempana, suorastaan seesteisenä. Edes opiskeluprojektistani johtuva stressi ei ole saanut minua ahmimaan herkkuja, jotka olisivat entisestään sekoittaneet stressaantunutta elimistöäni. Nyt stressi on ollut sekin ”tasaisempaa” ja helpommin hallittavaa, ehkä jopa lievempää.
Kaikkein paras palkinto tästä kuluneesta viikosta on kuitenkin se tieto, että minä todellakin pystyn hillitsemään alkukantaisia sokerihimojani, jos vain haluan. Olen löytänyt itsestäni uudenlaista vahvuutta ja lujuutta, mikä puolestaan tekee minut ylpeämmäksi itsestäni. Voisiko tosiaan olla niin, että tällainen herkkulakko tekee hyvää myös itsetunnolleni muutenkin kuin pelkän fyysisen keventymisen myötä? Jos näin on, niin ehdottomasti kokeilen joskus uudelleen (ensi keväänä ehkä?)!
Mutta mutta… Vielä on kolme viikkoa jäljellä. Kaupat notkuvat suklaita ja pipareita, kylmyys kehottaa elimistöäni keräämään vararavintoa nahkani alle ja onhan pian isänpäiväkin, jota juhlistamme vanhempieni luona. Tarjolla on takuulla täytekakkua! Eli enpä nuolaise ennen kuin tipahtaa. ;)