Joskus yksi hymy riittää

…räjäyttämään kaikki padotut tunteet valloilleen!

No, oikeasti yksi valoisa, suoraan minulle kohdistettu, valkoiset hampaat paljastava hymy riitti tekemään päivästäni lähes täydellisen. Nyt lähestulkoon leijailen, ja varpaani tuskin hipaisevat maan pintaa. Tiedän, että tunteeni ovat lyöneet järkeni kanveesiin, mutta en välitä. Haluan repiä saamastani hymystä irti kaiken mahdollisen ja mahdottoman, ja luoda sille mitä mielikuvituksellisimpia merkityksiä. Olen toivoton romantikko. (Ja pirun pahasti puutteessa!)

Päiväni pelasti vaalea, söpö kokki (no kuka muu muka), joka sattui lounasta maksaessani kassavuoroon. Hermostuneena, mutta mukatyynenä näpyttelin tunnuslukuni korttilaitteeseen, nappasin kortin ja sanoin kiitos. Kaveri katseli ohitseni jonnekin, eikä edes reagoinut… Hieman ihmeissäni lähdin kävelemään ulos ravintolasta, kun muutaman askeleen jälkeen tunsin jonkun nykäisevän minua käsivarresta. ”Hei, se maksu ei menny läpi!” Katsoin isoihin, sinisiin silmiin ja takeltelin hämilläni jotain totaalisen turhaa ja typerää.. Palasimme kassalle ja aloitin maksuprosessin uudestaan. Totesin olevani korttimaksuissa hätähousu… Lopulta heitin vielä pieni ilkikurinen hymynkare suupielessäni, että ei kai minua nyt vain velotettu tuplasti. Sain vastaukseksi hyvällä tavalla huvittuneen ”Eeei…” ja  ISON…LEVEÄN…HYMYN!

Typerä hymy naamallani leijuin ulos ravintolasta, vaikka mieleni teki juosta, hyppiä seinille ja huutaa ”JIHUUUUUUUUU!”. Sydämeni teki muutaman ylimääräisen voltin ja mahassani asuvat perhoset alkoivat räpistellä rajusti ympäriinsä.

Hymystä (ja KOSKETUKSESTA!) on jo pari tuntia aikaa, mutta vieläkään pulssini ei ole tasaantunut. Tätä kirjoittaessani sykkeeni on noussut jo anaerobisiin lukemiin.

PS. Joskus yksi hymy riittää tekemään aikuisesta naisesta kikattavan teinitytön.