Kaiken uuden odotusta

Täytyy sanoa, etten ole koskaan päässyt joulusta yli näin nopeasti. Suorastaan odotan ja ikävöin jo paluuta arkeen, opintojen ja ihmisten pariin. En kestä näitä tyhjiä ja tylsiä päiviä kotona yhdessä perheeni kanssa. Vielä epätoivoisemmalta tuntuu, kun muistan, että tätä ”auvoisaa yhdessäoloa” on jäljellä vielä reilu viikko lisää!

Joulu meni ihan hienosti, ei siinä mitään. Pukki kävi ja toi lahjoja lapsille. Itse en ollut toivonut mitään, enkä saanutkaan mitään. En edes suklaata, mikä kyllä harmitti ihan sikana. Anoppila ja omat vanhemmat tuli nähtyä, mutta nyt on siis edessä perheen yhteinen, oma aika. Onneksi sain miehen ja lapset tänään liikkeelle kohti miehen vanhempia, sillä tarvitsen hieman yksinäisyyttä ja yksityisyyttä. Muutama koulutehtävä on rästissä, mutta sitäkin mieluummin vain olen yksin ja nautin hiljaisuudesta. Ja erään nuoren miehen facebook-kuvapostauksista…

Uudenvuoden aatoksi ei ole mitään suunnitelmia. Vielähän tässä toki ehtii, mutta ei se ole niin tärkeää. Vietän kaikki illat kuitenkin facebookissa kuin teinipissis konsanaan. Itse asiassa olen valvonut viimeisen viikon ajan joka yö puoli kolmeen… Toki olen myös kuunnellut Spotifysta musiikkia ja pelannut korttipelejä, mutta sitäkin enemmän olen nauttinut ajatuksesta, että joku valvoo samaan aikaan kaupungin toisella puolella… (Säälittävää, tiedän.)

Odotan tulevaa vuotta, mutta en tiedä tuoko se tullessaan mitään todella uutta. Jatkanko vain samaa rataa, samoja opintoja, samoja päiväunia? Vai siirrynkö elämässäni askeleen eteenpäin? Mitä tapahtuu parisuhteelleni? Mitä tapahtuu työllistymiselleni? Mitä tapahtuu minulle ihmisenä, naisena?

En malttaisi enää millään odottaa.