Kaikki riippuu siitä, miten päin roikkuu
”Positiivisia asioita tapahtuu positiivisille ihmisille.”
No, tuota…
Tunnen ihan omasta lähipiiristäni useammankin ärripurrin kestovalittajan, jotka katsovat tätä elämää ja koko sinistä palloa todella ankeasta näkövinkkelistä. Siitä huolimatta näille hannuhanhille on siunaantunut seurustelusuhteita, elämänkumppaneita, lapsia, unelmaduuneja, taloja… Positiivisia asioita siis tapahtuu myös negatiivisille ihmisille, vaikka he itse eivät sitä tosin tajuakaan, vaan jatkavat ainaista valitusvirttään.
Tunnen myös ihmisiä, jotka ovat ihanan herttaisia, iloisia ja elämänmyönteisiä, ja jaksavat aina optimistisesti uskoa huomiseen, tuli mitä tuli. Ja onhan heille tullut kaikenlaista. Eräs ystäväpariskunta menetti kauan kaivatun lapsensa tämän kuollessa kohtuun vain päivää paria ennen synnytystä. Eräs sukulaiseni menetti puolisonsa erittäin aggressiiviselle syövälle. Negatiivisia asioita tapahtuu siis myös positiivisille ihmisille, mutta he eivät niistä lannistu, vaan uskovat vielä nousevansa jaloilleen.
Itse olen kestomurehtija ja -valittaja pahimmasta päästä. Ehkäpä jo kasvatuksen myötä lapsuudessani hapertumaan alkaneella itsetunnolla (tai sen rippeillä) ja perfektionismilla on jotain tekemistä asian kanssa? Vaadin itseltäni koko ajan enemmän ja liikaa, enkä osaa pysähtyä miettimään kuka olen juuri nyt ja mitä olen jo saavuttanut. En koskaan kelpaa juuri tällaisena kuin olen, en itselleni, enkä siksi varmasti muillekaan. Syyllistän itseäni kaikista epäonnistumisistani ja syyllistyn niistäkin, joihin en voi itse mitenkään vaikuttaa. Epäröin kaikkea, varon kaikkea, pelkään kaikkea. Aloitan lauseeni ”Niin mutta, entäs jos se ei sittenkään…” ja lopetan puheeni sanoilla ”…mutta eipä se kuitenkaan mun kohdalle osu.”
Olen kestomasentunut (masennukseni on siis kroonistunut ja kestänyt nyt yli 10 vuotta ollen välillä hentoista ahdistusta, välillä hyvin voimakasta pahaa oloa). Selittääkö osin perintötekijöistä johtuva alttius masennukselle koko elämänkatsomukseni ja maailmankuvani? Vai ovatko elämässäni vaikuttaneet ja tapahtuneet asiat sairastuttaneet minut masennukseen? Tätä olen pohtinut koko aikuisikäni, mutta en ole löytänyt tyhjentäviä vastauksia. Niitä tuskin on olemassakaan.
Koska tänään oloni on hyvä ja rauhallinen, suorastaan seesteisen levollinen pitkien yöunien ja eilisen juoksulenkin jäljiltä, niin jospa aktiivisesti yrittäisin (anteeksi, YRITÄN!) katsoa tämänhetkistä elämääni positiivisesta näkökulmasta ja olla itselleni sekä elämälleni armollinen. Listaan muutamia asioita, jotka ovat elämässäni hyvin, joihin on syytä olla tyytyväinen ja joista on hyvä oppia olemaan kiitollinen.
– Minulla on terveitä, reippaita ja fiksuja lapsia, joita rakastan enemmän kuin mitään muuta tässä maailmassa! He myös rakastavat minua juuri sellaisena kuin olen. Heille olen maailman paras äiti.
– Minulla on katto pääni päällä ja ruokaa jääkaapissa, fyysinen terveys tallella, tärkeitä ja rakkaita ihmisiä lähelläni. Minulla on lähes kaikki hyvän elämän perusedellytykset olemassa, tässä ja nyt.
– Minulla on tutkinto, siis tietoa ja osaamista sekä älyä oppia uutta. Se on hieno saavutus, josta voin olla ylpeä. Voin ja saan olla itsestäni ylpeä.
– Minulla on runsaasti aikaa harrastaa, olla lasteni kanssa, levätä. Työttömyys on kurjaa perheeni talouden kannalta, mutta se mahdollistaa aikani ja voimieni suuntaamisen muihin asioihin, jotka ovat elämässäni todella tärkeitä.
– Minulla on takanani yli 30 vuotta elettyä elämää, mutta edessäni on (toivottavasti!) vielä vuosia 50-60 lisää. Ehdin aivan varmasti löytää paikkani työelämässä, ehkä useampaankin kertaan. Ehdin aivan varmasti kerryttää eläkettä ja säästää vanhuuden varalle. Ehdin vielä leipiintyä työntekoon.
*****
Tuota listaa olisi hyvä käydä läpi päivittäin ja vaientaa aktiivisesti päässäni piipittävä ”mutta kun”-ääni. Ehkäpä todellakin saan perheestäni, auringonvalosta ja juoksulenkeistä sitä voimaa, jolla selätän masennukseni (ainakin toistaiseksi)?
Tästä lähtien muistutan itseäni päivittäin siitä tosiasiasta, että myös negatiivisille ihmisille tapahtuu positiivisia asioita. Ne olisi hyvä oppia huomaamaan ja pikkuhiljaa kääntää säätönuppia plussan puolelle. Kaikki kun riippuu ihan siitä, että miten päin tässä maailmassa roikkuu ja miten päin tätä kaikkea katselee.
”Are you missing something?
Looking for something?
Tired of everything
Searching and struggling
Are you worried about it?
Do you wanna talk about it?
Oh, You’re gonna get it right some time
There’s so much to be scared of
And not much to make sense of
Are you running in a circle?
You can’t be too careful
And you can’t relate it
’Cause it’s complicated
Oh, You’re gonna get it right some time
You’re gonna get it right some time”
– Coldplay –
PS. Joku varmaan huomasikin… Sain inspiraation tähän kirjoitukseen täältä.