Kisakrapula

Tiedätte varmaan sen tunteen, kun on tullut nukuttua pidempään kuin olisi ollut tarpeen? Heräsin tänään hieman yhden jälkeen iltapäivällä, enkä ensin tajunnut mikä päivä on tai mitä kello on. Pääni tuntui lähes krapulaiselta, painavalta ja tukkoiselta, eivätkä silmäni kunnolla auenneet kuivaneen rähmän pitäessä yhteenliimautuneita silmäripsiä lujasti otteessaan. Lopulta sain haparoitua herätyskellon käteeni… Auts.

Ylös noustuani raskas olo valahti varpaisiin asti, mutta sain hoiputtua peilin eteen. Sitä ei olisi pitänyt tehdä. Puoli naamaani oli täynnä ruttuisen tyynyni jälkiä ja pääni päällä lepäsi kauan sitten yliajettu ja kuolleeksi julistettu turkiseläin. Auts.

Vessareissun jälkeen sain tungettua kaksi leipäpalaa paahtimeen ja juotua lasin vettä. Aloin vihdoin herätä… Silloin se jysähti tajuntaani kuin moukari! Muistin tehneeni edellisenä iltana jotakin todella, todella typerää… Enhän minä edes seurannut sitä touhua! Miksi helvetissä sitten piti katsoa koko sirkuksen viimeinen esitys? Oli toki hienoa nähdä ja kuulla Gallaghereiden veljeksistä se lahjattomampi, tai yllättyä Jessie J:n laulutaidosta, tai nähdä nyt-jo-niin-naurettavat maustetytöt korkokengissään tutisemassa taksien katoilla.

Hävettää. Minun osuuteni Olympialaisista rajoittui lähinnä avajaisten vilkaisuun ja viime yönä pikkutunneille kestäviin päättäjäisseremonioihin, joissa meno oli niin upeaa ja mahtavaa, etten osannut lopettaa ajoissa. Nyt saan kärsiä niin fyysisistä kuin henkisistäkin seurauksista. Minulla on kisakrapula. Auts.