Lokeroita
Mä olen enempi niinku tämmönen ja sä oot sit niinku tollanen… Päiväkirjan kirjoittajia on ainakin kolmea eri sorttia… Kuntosalipukeutujat jakaantuvat seuraaviin ryhmiin… Yhteiskunnassamme on useampia eri vähemmistöryhmiä… Elokuva- ja musiikkigenret… Alakulttuurien alakulttuurit… Erilailla yksilöllisyyttään ilmentävät…
Koko maailma ja maailmankuvamme on laitettu laatikoihin ja jaoteltu pieniin lokeroihin, jotka jakaantuvat edelleen pienempiin ja pienempiin lokeroihin.
Ok, tämä on meille ihmisille varmasti ihan jokin biologinen ominaisuus hahmottaa ympärillämme olevaa maailmaa, sen ilmiöitä ja tapahtumia. Silti en ymmärrä jatkuvaa himoamme lokeroida ihan kaikkea. Otetaan esimerkiksi meidät ”blogistit”. Jo tuo sana erottaa meidät muista ja lokeroi meidät bloginpitäjiksi. Blogistit jakaantuvat edelleen erilaisiin teemoihin keskittyneisiin, kuten muoti- tai sisustusblogisteihin. Heitä taas lokeroidaan edelleen useilla erilaisilla ja pikkutarkoilla kriteereillä. Ja niin edelleen ja niin edelleen. Lisäksi blogisteja lokeroidaan kirjoitustavan perusteella esimerkiksi ”narsistisiin” tai ”pohdiskeleviin” tai ”kantaaottaviin”. Tällainen jaotteluiden ja lokerointien lista on loputon!
Itseäni tällainen jatkuva kaiken määrittely, uudelleenmäärittely ja lokeroiminen tympäisee. Emmekö me kaikki ole kuitenkin lopulta yksilöitä, vaikka lopunperin (fyysisiltä ja psyykkisiltä ominaisuuksiltamme, ainakin solu- ja atomitasolla) olemmekin samanlaisia? Eikö tämä kehäpäätelmä jo perustele sen, että on täysin turhaa yrittää jakaa ihmisiä ”niihin” ja ”noihin”, kun pohjimmiltaan kaikki ovat kuitenkin yhtä ja samaa joukkoa, homo sapienseja?
Entäs sitten musiikkigenret? Itse tykkään kuunnella musiikkia lähestulkoon laidasta laitaan, sillä minulle musiikissa tärkeintä ovat sävel, sanat ja tunnelma. Kun kuulen hyvän kappaleen tai ihastun esittäjän ääneen, minulle on ihan sama mitä musiikin alalajia kyseinen viisu edustaa. Se on vain musiikkia, ei muuta. Samanlainen ajatusmalli pätee kohdallani moneen muuhunkin seikkaan, kuten kirjallisuuteen, kuvataiteeseen, elokuviin, ruokaan, vaatteisiin…
Hyvä on, myönnän, että maailma on helpompi käsittää lokeroituna. Sillä tavoin se on järjestelmällisempi ja hallittavampi, mutta valitettavasti myös eriarvoistavampi, lokerointi kun automaattisesti vetää leikkiin mukaan myös arvottamisen. Onneksi sentään ei ole mitään absoluuttisia totuuksia ja maailman lakeja siitä, että kuka tai mikä ryhmä saa sanoa arvostuksissa viimeisen sanan. Yhdelle ryhmälle klassinen on sitä aitoa ja oikeaa musiikkia, toiselle sitä on Popeda… Asia tosin ei ole enää niin yksinkertainen, kun kyseessä on miljoonien ihmisten lokeroiminen ”länsimaalaisiin” ja ”kolmansiin maihin”. Kuka tai ketkä tulisivat ja sanoisivat, että tuollaisesta lokeroinnista täytyy luopua sen ariarvoistavan asenteellisuuden ja poliittisen sekä taloudellisen asemoinnin vuoksi?
Pakko myöntää, mutta omakin maailmani on täynnä erikokoisia lokeroita, halusin sitä tai en. Välillä havahdun siihen, että kuin automaattivaihteella lokeroin kadulla käveleviä tai kaupan kassajonossa seisovia ihmisiä. Ei sitä pääse pakoon, sillä se on meissä, syvällä. Maapallo on ehkä pyöreä, mutta maailma on kuutio. We’re living in a box full of boxes, man!