Maan tapa?
”Nettiadresseissa yli 150 000 ihmistä toivoo opettajan saavan työnsä takaisin. Sen samaisen opettajan, joka ei kestänyt lapsen suunsoittoa vaan kävi häneen käsiksi. Onhan se maan tapa.”
Onko todella? Ymmärrän hyvin, että öisellä torinkulmalla tai nakkikioskijonossa suunsoitosta todennäköisesti palkitaan nyrkillä päin pläsiä, mutta että maan tapa? Pientä liioittelua kenties? Ja aika ontuva vertaus, kun nyt puhutaan auktoriteettia uhmaavasta, tottelemattomasta nuoresta, joka ei toistuvista kehotuksista huolimatta tee mitä pyydetään, puhuu epäkunnioittavasti ja halveksivaa kieltä käyttäen, ja joka on lopulta työnnettävä ulos ovesta, koska hän esi sitä itse tee (toistan jälleen: ”toistuvista pyynnöistä huolimatta” ja ”työnnettävä”).
”Millaisen mallin tarjoaa sellainen opettaja, joka ei pärjää verbaalisesti lapselle vaan turvautuu keinoista alkukantaisimpaan, väkivaltaan?”
Nyt on menneet puurot ja vellit sekaisin. Ovesta ulos työntäminen tai oppilaan käsivarteen tarttuminen eivät mielestäni ylitä vielä sitä kynnystä, että alettaisiin puhua väkivallasta. Toki tämäkin on varmasti tulkintakysymys ja mielipiteitä on monia, mutta hyvänenaikasentään! Entäpä jos pieni ”hellantelttu” on tuonut kouluun mukanaan puukon, jolla uhittelee välitunnilla? Entäpä jos opettajan verbaliikka ei tehoa ja häirikkö jatkaa uhmaamistaan? Saako opettaja turvautua fyysisempiin keinoihin saadakseen teräaseen pois oppilaalta? Vai pitääkö heti soittaa poliisit paikalle? (Ja mitähän siitä sitten seuraa niin nuorelle kuin hänen tulevaisuudelleenkin?)
”Ei olekaan mikään ihme, että kaikista puolueista juuri perussuomalaiset ovat pitäneet asiasta isointa ääntä. Käteen puristettu nyrkki on sitä suomalaisuutta, jota täytyy vaalia. Perkele.”
Jo 193 971 suomalaista on allekirjoittanut adressin, jossa vaaditaan opettajan irtisanomisen peruuttamista. Nuo suomalaiset ovat eri puolilta maata, kaikista ikä- ja sosioekonomisista ryhmistä. Asialla ei ole mitään tekemistä persujen tai heidän ideologiansa kanssa, vaikka he ovatkin uskaltaneet (jälleen kerran) puhua asioista niiden oikeilla nimillä mitään häpeämättä (edes tästä pisteet persuille). Käteen puristettu nyrkki ON valitettavasti edelleen osa suomalaisuutta, mutta tässä koko asiassa ei ole kyse nyrkeistä, eikä edes väkivallasta.
”Opettaja ei saa antaa nuoren provosoida itseään. Aikuisen tulee pysyä tilanteessa aina aikuisena, eikä opettaja saa taantua teinin kanssa samalle tasolle, vaikka oppilas kuinka häiriköisi, toiminnanjohtaja Tuomas Kurttila linjaa.” (Juttu)
Taantuiko kyseinen opettaja vastassaan seisovan nuoren tasolle? Puhuiko hän takaisin yhtä epäkunnioittavaan sävyyn? On totta, että opettaja ei saisi antaa nuoren provosoida itseään, mutta entäpä jos sinua ei totella, kuulet haistattelua, kettuilua ja kohtaat uhittelevaa ja provosoivaa käytöstä jokaisena työpäivänäsi? Kestäisitkö sinä ja pysyisit viileänä aikuisena? Tämä opettaja menetti hermonsa, mutta syyllistyi vain ja ainoastaan työntämään oppilasta ovesta ulos.
”Kurttilan mukaan opettajan ja oppilaan yhteenotossa ylitettiin kuitenkin ”tietty raja”. – Meidän mielestämme on aika ymmärtää, että nyt on aikuisten tarve kehittyä.”
Saiko kyseinen oppilas palautetta käytöksestään? Tuskinpa. Tuo oppilas tuskin edes tuntee mitään rajoja.
Mielestäni nyt olisi todellakin meidän aikuisten tarve kehittyä, nimittäin kasvattajina! Mihin on kadonnut se kuuluisa teesi ”rakasta ja rajoita”? Mihin on kadonnut se Suomi, jossa aikuisia ja vanhuksia kunnioitettiin? Tilalle on tullut iso joukko vanhempia, jotka työntävät omat vanhempansa (ja jälkikasvunsa) surutta syrjään uransa ja oman napansa tieltä. He opettavat lapsilleen, että yhteiskuntamme eri auktoriteetit ovat olemassa vain meidän kansalaisten elämää hankaloittaakseen. Media kasvattaa lapsia jo vanhempia enemmän, eikä ihme, että yhdeksän kymmenestä nuoresta haluaa olla isona ”julkkis”.
Minä, mä, mun elämä, mun oikeudet, ”v***uuks kyyläät siinä”?
”Kurttilan mielestä kohu on herättänyt tärkeän keskustelun aiheesta, joka on ollut koulumaailmassa läsnä jo pitkään.”
Pian nähdään kääntyykö keskustelu pahoinvoivien ja häiriköivien nuorten päänsilittelyyn, vai nostetaanko kissa vihdoin pöydälle ja aletaan miettiä nykyisten, sallittujen kasvatuskeinojen riittämättömyyttä.
(Veikkaan ensimmäistä, sillä se on ollut tähän asti maan tapa.)