Mitä muistoilleni tapahtuu, kun olen mennyt?
Katsoin eilen Teemalta dokumentin ”Jäävuoren varjoon”. Eksyin sen pariin aivan sattumalta kanavia selatessani, mutta sen aihe vangitsi minut välittömästi sohvan nurkkaan tunniksi. Ohjelman kuvaus kuului: ”Ohjaaja löytää kirpputorilta laatikollisen kaitafilmejä täynnä kuvia kaikkialta maailmasta. Kuka on halunnut tallentaa nämä kuvat?”
Dokumentin ohjaaja Antti Seppänen oli tehnyt ison työn ottaessaan selvää alunperin tuntemattomasta kaitafilmien kuvaajasta, tämän perheestä, suvusta ja elämänvaiheista. Ohjelmassa sukellettiin yksittäisen ja yksityisen ihmisen pieneen elämään, joka osoittautui kaikkea muuta kuin tylsäksi ja tavanomaiseksi. Upeiden kaitafilmikuvausten myötä pääsin nojatuolimatkalle maailman ympäri ja kurkistamaan yhden ihmisen ajatusmaailmaan hänen kirjoittamiensa kirjeitten ja korttien kautta.
Ohjelma herätti mielessäni kysymyksiä, joihin aloin myös välittömästi pohtia vastauksia. Mitä minun kirjoittamilleni päiväkirjoille, tallentamilleni foorumikirjoituksille tai tälle blogille tapahtuu poistuttuani tästä maailmasta? Mihin kaikki tuhannet ottamani valokuvat ja videokuvat päätyvät? Vienkö muistoni mukanani ennen viimeistä henkäystä, vai jätänkö kaiken perinnöksi jälkipolville? Onko elämäni niin kiinnostavaa, että sen jättämät fyysiset muistijäljet ovat säilyttämisen arvoisia? Mikä onkaan arvoni jälkeläisilleni, kun aika on minusta jättänyt?…
Vielä on ehkä hieman liian aikaista pohtia tällaisia (*koputtaa puuta), mutta aika ajoin nämä kysymykset ovat nousseet mieleeni. Tallennan elämääni ja ympäristöäni, tätä maailmaa ja sen tapahtumia itselleni. Jatkan tallentamista kuten ennenkin. Tartun hetkeen, enkä mieti vielä huomista. Lopulta kirjoittamillani päiväkirjamerkinnöillä ja ottamillani valokuvilla on merkitystä ja arvoa enimmäkseen vain itselleni, tässä elämässä ja juuri nyt. Mutta ehkä joku joskus jossakin löytää niistä kauan sitten kadonneen ihmisen…
PS. Voit katsoa dokumentin ”Jäävuoren varjossa” täältä vielä muutaman päivän ajan: