Muu maa… mansikka?

Kävin tapaamassa toisessa kaupungissa asuvaa ystävääni. Kyseessä oli hengähdystauko arjesta meille molemmille. Omani on monotonista, tylsää ja yksinäistä. Ystäväni arki on aivan samanlaista, mutta lisäksi hänen seuranaan on kaksi alle 2-vuotiasta. Tapaaminen oli siis tärkeä ja tarpeellinen piristysruiske, henkireikä, suorastaan voimaannuttava kokemus.

Puhuimme vuorotellen ja toistemme päälle. Puhuimme koko ajan, sillä juttua tuntui riittävän ja riittävän. Puhuimme silkasta puhumisen ilosta. En tiedä kuunteliko ystäväni tai kuuntelinko itsekään, mutta kuvitelma siitä, että joku, joka ymmärtää minua täysin on valmis höristämään korviaan ja ainakin esittämään, että  on todella innostunut minusta, seurastani ja tarinoinnistani tuntui hyvältä.

Vaikka vierailu ei kestänyt juurikaan 24 tuntia enempää, niin junaan astuessani tuntui siltä, että olin ollut viikon rantalomalla. Olo oli kevyempi, iloisempi, positiivisempi, rauhoittuneempi! Konnarin kysyessä matkalippua hymyilin seesteisesti ja uneliaasti. Loppumatkaksi uppouduin matkaa varten koostamani musiikkielämyksen pariin kuulokkeet korvillani.

Kummallinen olo alkoi tuntua ensin kämmenien iholla, sitten kasvoilla ja kaulalla. Ihoa ikään kuin hienoisesti kipristeli, joten aloin raapia kaulaani kuin kirppuinen koira. Seuraavaksi vatsaani alkoi jomottaa. Tunsin, miten hengitykseni muuttui raskaammaksi ja rintakehääni alkoi pakottaa. Hymy kasvoiltani oli kadonnut ja tilalle oli astunut kivikasvoinen totisuus. Kyse ei ollut allergisesta reaktiosta, vaan lähestyvän kotikaupunkini aiheuttamasta psykosomaattisesta oirehdinnasta. En selvästikään halunnut palata kotiin.

Lyhyt matka ulos arjesta opetti minulle jotakin arvokasta. Toivoin, että poissa ollessani jotakin olisi ratkaisevasti muuttunut. Niin paljon kuin rakastankin jälkikasvuani ja joitakin kotonani olevia esineitä ja tavaroita, ehkä jopa hieman puolisoanikin, en silti olisi halunnut palata entiseen, samaan tylsyyteen ja yksinäisyyteen…

Aloin heti miettiä, että ketä ja milloin lähtisin seuraavaksi tapaamaan.