Nimetön vihailija
Aiheelle, josta aion nyt kirjoittaa, oli todella vaikea keksiä sopivaa kategoriaa. Sain nimittäin äskettäin etanapostia nimettömältä ihmiseltä, jonka mielestä hänellä oli velvollisuus ja tarve haukkua minut pystyyn! Minulla on omat aavistukseni kyseisen roskapostin lähettäjästä, sillä tekstissä oli useita rivienvälisiä vihjeitä, mutta jääköön tämä salapoliisispekulaatio sikseen tällä erää. Keskityn mieluummin kertomaan teille viestin sisällöstä.
Mustekynällä taiteilluilla tikkukirjaimilla oli paneuduttu asemaani ”elättinä”, joka siipeilee miehensä lisäksi yhteiskunnankin kustannuksella. (Tässä on tosin oletusvirhe, sillä en tähän päivään mennessä ole vielä hakenut toimeentulotukea, vaikka olen siitä jo kohta yli puoli vuotta höpöttänyt!) Lisäksi hakeutumiseni nuorille tarkoitettuun opinahjoon teki minusta naurettavan ”myöhäisteinin”, jonka olisi pitänyt tajuta tehdä töitä (kyllä, sana oli alleviivattu) aikuisopiskelun ohessa. (Harmi vain, että aikuisopiskelu ei ollut kohdallani vaihtoehto, sillä ottaessani asiasta selvää paljastui, ettei kyseisen alan työkokemukseni ollut riittävä. Toisin sanoen se oli lähes olematon, enkä siksi voinut hakea aikuiskoulutukseen. Ja kyllähän minä niitä töitäkin yritin etsiä koko talven 2012-2013!) Seuraavaksi todettiin, kuinka ”minunlaistani” ihmistä tuskin kukaan koskaan palkkaisikaan, sillä ainoa intohimonihan on perjantaisin kiirehtiä kotiin syömään pizzaa ja karkkia. (Siis…öh…?! Tuskinpa hirveän suuri este kenenkään palkkaamiselle, saati merkki huonosta työntekijästä.) Sitten minua haukuttiinkin jo keski-ikäiseksi (no en todellakaan vielä ole!) perheenäidiksi, joka ei tajua omaa paikkaansa (joka on missä?). Lopuksi vielä todettiin, että kai tiedän vedonlyönnistä, jossa aviomieheni veikataan piakkoin jättävän minut, koska ei kestä tällaista ”lapsellista myöhäisteiniä”, joka kaiken lisäksi on taipuvainen kurottelemaan kohti ties mitä vieraita ”oksia ja parruja”, etenkin humalassa… (Tämä loppu antoi minulle melko ratkaisevia vihjeitä kirjoittajasta, sillä tekstissä esim. viitataan selvästi vajaan kahden vuoden takaisiin tapahtumiin, joista olen kirjoittanut muuten tämän blogini alkutaipaleella.)
Ensimmäinen reaktioni viestin luettuani oli hämmennys. Kuka helvetissä jaksaa nähdä niin paljon vaivaa, että kirjoittaa moista ärtymystä, vihaa ja kateuttakin huokuvaa tekstiä? Kenen oma elämä on niin tyhjää, että siihen pitää etsiä tämän kaltaista ajanvietettä? Etanaposti oli kuitenkin maksanutkin jotain, mutta ei kai kenenkään tervejärkisen, aikuisen ihmisen mielestä tällainen maksa vaivaa? Seuraava reaktioni oli huvittuneen suutahtanut. Kuka helvetti moisen paskatekstin kirjoittaja luulee olevansa? Jokin yhteiskunnan ylin auktoriteetti, jolla on oikeus sanella toisille kuinka näiden tulisi elää? Varsinainen paskantärkeä moralisti, sanon minä! Hän selvästi halveksii minua syvästi, mutta mikäli aavistukseni kyseisen postin lähettäjästä osuu oikeaan, niin taustalla on muutakin pahaa oloa, joka on minusta riippumatonta (tietysti, jos henkilö on epätasapainossa, niin syylliseksihän kelpaa silloin kuka tahansa, esim. minä…). Kolmas reaktioni oli selittämätön tunnemöykky. Niin paljon kuin minua nauratti ja säälittikin moinen lapsellinen vihanpurkaus, niin toisaalta myönsin itselleni, että tekstissä oli mukana paljon totuuttakin.
Olen elänyt viimeiset vuodet mieheni rahoilla, sillä olen ollut pitkään hyvin pienituloinen ja jopa tuloton. Mieheni on kärsinyt rahan niukkuudesta yhtä paljon kuin minäkin, ellei jopa enemmän, mutta hänelle asia on toisaalta ollut myös itsestäänselvyys; aviopuolisot ovat toisilleen elatusvelvollisia ja omaisuus, vähäinenkin, on yhteistä. Lisäksi meillä on vielä yhteisiä lapsiakin, yhteistä velkaa, yhteinen menneisyys ja nykyisyys. Monta riitaa on kuitenkin riidelty raha-asioista ja olen potenut huonoa omatuntoa kykenemättömyydestäni auttaa perhettämme taloudellisesti. Olen kärsinyt huonosta itsetunnosta, kun en ole pystynyt elättämään edes itseäni. Olen rypenyt masennuksessa ja uskonut, etten tulisi koskaan kelpaamaan minnekään. Pitkästä ja tasokkaasta koulutuksestani huolimatta olen valinnut alan, jolla on erittäin hankala työllistyä, mutta tästä tosiasiasta huolimatta olen aina syytellyt itseäni…
Tiedän, että mieheni on joutunut kestämään minua ja masennustani sekä sen mukanaan tuomia oireita vuosikausia. En silti koe olevani mikään mieheni jalassa pallona roikkuva ”myöhäisteini”, vaikka eräällä tavalla identiteettini ja ikäni kanssa kipuilenkin. Kolmekymppisenä perheenäitinä olen mielestäni aivan normaali, sillä mikä lopulta on normaalia? Se pullantuoksuinen, vähän pyöreähkö, lempeä kotiäiti, jonka elämän keskipisteessä ovat vain jälkikasvu tekemisineen ja tuotoksineen (eikä tässä ole siis mitään pahaa!), vai se juoksua harrastava ja kunnostaan huolehtiva, hieman ”rockia” pukeutumiseensa lisäävä, perusluonteeltaan pirskahteleva ja tulinenkin ”tättärä” (joka kaikesta huolimatta rakastaa lapsiaan enemmän kuin mitään muuta maailmassa!)?
Olen pettänyt miestäni tuhansia kertoja. Mielessäni. Yksi humalainen päähänpisto ja sössötetty (ohimenevän) ihastumisen tunnustaminen ei tee minusta vielä lutkaa, jollaiseksi vihapostin lähettäjä on minut ajatuksissaan leimannut. Nykyinen Ihastukseni ei tee minusta vielä moraalitonta hutsua tai seksinnälkäistä nymfomaania.
En ruoskinut, enkä halua ruoskia itseäni kuitenkaan liikaa, sillä ”vihailijani” on miestäni puolustaessaan (ja samalla itseään paljastaessaan) unohtanut täysin yhden asian: mieheni. Hänellä ei ole aavistustakaan avioliittomme nykytilanteesta ja kaikista siihen vaikuttaneista seikoista, perheemme taloudellisesta tilanteesta ja siihen johtaneista, osin miehestänikin johtuneista syistä. Hän ei tiedä opiskelemastani alasta yhtään mitään, eikä selvästi ota huomioon myöskään yhteiskunnallista nykytilannetta (meillä olis tää lama tässä hei…). Vaikka hän tekstin perusteella onkin hyvin (melkein liian) lähellä minua, niin toisaalta hän ei näe koko kuvaa. Kirjoittaja katsoo minua vain yhdestä, hyvin ahtaasta ja huonosti valaistusta näkövinkkelistä. Kaikki on lopulta hänen oman, epätasapainoisen ja säälittävän surullisen maailmankuvansa muokkaamaa tulkintaa. (Ja ainahan veikatessa osa numeroista osuu oikeaan, vaikkei koko pottia tulisikaan.)
(Näytin postin miehelleni, joka järkyttyi syvästi. Hänen mielestään minulle kohdistettu vihaposti on kohdistettu yhtä lailla hänellekin. Mieheni ei kestä ajatusta ja epävarmuutta siitä, että lähipiirissämme luikertelee kaksinaamainen, petollinen käärme, johon hän (ja me) tietämättämme luotamme… Asian selvittely jatkuu, mutta toivottavasti uutta postia ei enää tule.)