On niin helppoo olla onnellinen…
Sieltä sinä taas ilmestyit, talven selän takaa, pilvimuurien suojasta.
Aurinko, oli sinua niin odotettukin!
Ei tällaisena aurinkoisena talvipäivänä, kun kevään ensimmäiset säteet kutittelevat pakkasen puraisemia poskipäitä, voi näyttää hapanta naamaa. Ei vain yksinkertaisesti voi, ei pysty, ei kykene! Valolla on merkillinen mahti.
Koko pimeän talven olen synkistellyt ja katsonut elämää sen nurjalta puolelta. Tänään tekee mieli pakottautua kurkistamaan sinne valoisammalle puolelle. Jospa sieltä löytyykin jotain?
Löytyyhän sieltä…
Ensimmäisenä löydän lapseni, nuo uupumattomat, eloisat ikiliikkujat, joille jokainen päivä on uusi mahdollisuus löytää, keksiä, oivaltaa, tehdä jotakin uutta. He jos ketkä osaavat elää hetkessä ja nauttia siitä!
Löydän iloisen naurun, kaikki lämpöiset, hellät halaukset ja vilpittömät rakkaudentunnustukset, lukuisat piirustukset, mielikuvitukselliset legorakennelmat, pehmoeläintarhat, sängyn alle unohtuneet pyjamahousut…
Sitten löydän kotini, pienen, sotkuisen ja nukkavierun. Tunnen sen lämmön, haistan sen tuoksun, aistin sen kodikkuuden jokaisella solullani. Tiedän missä mitäkin on ja mikä minnekin kuuluu. Tunnen kotimme jokaisen sotkuisen neliösenttimetrin.
Löydän myös monia rakkaita tavaroita, joiden pintaan on tarttunut muistojen kerros. Kehystetty valokuva ”meistä”, kun olimme vielä nuoria… Lapsuudestani säilynyt viivotin, jolla vedin niin monia elämän suuntaviivoja… Ensimmäinen itse ostamani teemuki, josta aamutee maistuu yhä parhaimmalta…
Lopulta löydän vielä valon. Se tulee auringosta ja välittyy ikkunoiden kautta tähän talvesta tunkkaiseen asuntoon, suoraan syvälle sisimpääni. Syvällä sisälläni oleva kylmä, kipuakin tuottava jäämöhkäle on alkanut sulaa hiljalleen ja vie minua kohti kevättä, kohti toiveikkuutta ja iloa.
Kiitos aurinko.
”Mä voin suunnitella mun koko elämän
vaimon ja viran ja talonkin
Mut kaikki menee toisin
joku suunnittelee mua paremmin
… On niin helppoo olla onnellinen
… Ja tyytyy siihen mitä on”
– Olavi Uusivirta –