A Little Too Ironic…
Ilmeisesti maanantainen verbaalioksennukseni päätti materialisoitua ihan vain vittuillakseen. Koko perhe sairastui samana iltana salamannopeudella mahanpohjat ja suolenmutkat tyhjentävään vatsatautiin! Laattaa lensi asuntomme jokaisessa huoneessa pesuvateihin, muovipusseihin ja pitkin lattioita. Siinä mielessä yllä oleva kuva on erittäin harhaanjohtava ja turhan…hm…hillitty.
Koko iltapäivän nukuimme, välillä heräsimme ja seinistä tukea haparoiden horjuimme hakemaan lasin vettä tai vissyä, kävimme oksentamassa vessassa ja vähän muuallakin (pahimmillaan puolisoni istui pytyllä oksennusvati käsissään ja tavaraa tuli molemmista päistä!) tai raahauduimme keräämään ruuantähteillä ja mahanesteillä kuorrutettuja lakanoita, tyynyliinoja, peittoja ja pyyhkeitä, kunnes kaaduimme takaisin sänkyyn.
Tärisin kylmästä, paitsi jos oksensin. Silloin tunsin paistuvani ja hiestä märät vaatteet lensivät päältäni nanosekunnissa! Muistan, kun istuin vessan oven edessä ja suorastaan rukoilin jotakuta päästämään minut tuskistani. Luulin kuolevani (oikeasti)!
(Itse asiassa lapset pärjäsivät meitä aikuisia paremmin! He eivät valittaneet, vaan oksensivat, pyyhkivät suunsa, joivat vettä, menivät takaisin sänkyyn, ja sitä rataa. Ei itkua, ei kitinää. Vau! Tosin he myös toipuivat tuplasti nopeammin.)
Koskaan aikaisemmin emme ole menneet nukkumaan klo 19.35. Ennen nukahtamistani toivoin, että en enää heräisi… Mutta tein niin tunnin tai kahden välein. En enää tajunnut oliko ilta, yö vai aamu, ja koko maailma kaikkine ongelmineen oli kadonnut. Olimme vain me – minä, perheeni ja vatsatauti.
*****
Koska kirjoitan tätä, selvisin siis hengissä.
Itse asiassa vasta tänään maailma on alkanut muistuttaa olemassaolostaan ja ruoka maistumaan ruualta. Olemme palanneet normiarkeen. Siltikään mieleni ei vielä tee jauheliharuokia… Kylpyhuoneessa odottaa neljän pesukoneellisen verran ”lakanapyykkiä” ja asuntomme lattiat kaipaavat moppausta (toki niitä on pyyhitty jo pesuräteillä, jos joku jo kauhistui).
Olen miettinyt, että oliko tällä kaikella jokin tarkoituksensa? Yrittikö joku tai jokin sanoa minulle jotain? Vai nauroiko vain?…
”…Isn’t it ironic, don’t you think?
A little too ironic, yeah I really do think!”
– Alanis Morissette –
