Peppupostaus

Work-Your-Butt-Off.jpg

(buttliftworkout.com)

Viitsin harvoin katsoa takamustani peilistä, sillä en pidä näkemästäni. Toinen pakarani on noin pari senttiä toista alempana ja molempien pakaroiden alla on ns. kaksoisleuat sekä hillitön määrä muhkuraista selluliittia, joka näyttää jo hieman pehmentyneen appelsiinin pinnalta. En ole ylipainoinen, mutta kaikki vartaloni rasva on jämähtänyt pääasiassa reisiini ja erityisesti takapuoleeni.

Aloitettuani juoksuharrastuksen noin pari vuotta sitten huomasin pikkuhiljaa muutoksia takapuoleni kiinteydessä ja muodossa. Juoksujen päälle tehdyt peppujumpat olohuoneen lattialla auttoivat nekin tuomaan tuloksia. Valitettavasti kaiken kuntoilun vastapainoksi olen istunut päivittäin tuntikausia, joten tulokset ovat lopulta jääneet hyvin laihoiksi, eikä minulla ole vieläkään tällaista peppua:

blog-new-rear2.jpg

(changeyourchoices.wordpress.com)

Kyseinen peba on mielestäni kaunis, mutta ennen kaikkea realistinen tavoite minulle. Tuon isompaa ja pyöreämpää takapuolta tuskin saisin, vaikka rehkisin hulluna (tai eihän sitä tiedä, mutta koska en jaksa rehkiä hulluna, niin…). Viime aikoina olen kuitenkin yhä enemmän ja enemmän alkanut kiinnittää huomiota peppuni muokkaamiseen. Voisi sanoa, että olen kehittänyt peräpäästäni pienoisen pakkomielteen. Haluan, että pepustani tulee pyöreämpi ja kiinteämpi, jotta sitä on ilo esitellä ensi kesänä bikinipöksyissä (ainakin kesämökin rannassa). Haluan tavoitella unelmieni takamusta ja samalla katsoa kuinka paljon minulta löytyy itsekuria, sisua ja tavoitteellisuutta.

Ensimmäinen keinoni tässä operaatio dreamassissa on se, että olen toistaiseksi jättänyt herkut pois ruokavaliostani. Kyse on herkkulakosta, joka päättyy helmikuun loppupuolella, mutta olen ajatellut senkin jälkeen olla todella niukalla sokeri- ja rasvaherkkulinjalla. Ehkäpä lakkoilen myöhemmin keväällä ja kesällä vielä uudestaan? Itse asiassa, siitähän voisi tehdä ihan tavan!

Toinen keino saavuttaa herkkupeppu on tietysti kuntoilu. Juoksulenkit maistuvat ja niiden päälle on mukava jumpata jalka-, vatsa- ja käsilihasten lisäksi myös peffaa. Sitä rääkkäänkin aina eniten, pitkään ja hartaudella, kunnes pakaralihakset ovat tulessa! Pitkän, lähes vuoden kestäneen tauon jälkeen olen ajatellut palata myös salille (tänään!). Sielläkin aion keskittyä jalkoihin, käsiin ja takamukseen. Siis etenkin takamukseen. 😉

Tässä muutamia (varmasti useimmille tuttuja) liikkeitä, joita teen kotona jumpatessani:

1_hd.jpg

(leanitup.com)

Best_Butt_exercises.jpg

(allworkoutroutines.com)

jghjf.png

(leanitup.com)

duck-squat.jpg

(fitnessmagazine.com)

Luulisin, että noissa on aluksi ihan tarpeeksi harjoitusta takalistolleni?! Tiedän toki, että erilaiset kyykyt painojen kanssa ovat niitä tehokkaimpia, mutta vielä en halua tarttua rautatankoon. Mieheltäni tosin löytyy kunnon painoharjoitteluhärpäkkeet täältä kotoamme, joten olen jo alustavasti tiedustellut voisinko niitä joskus ehkä kenties lainata… Olen vain niin paljon lukenut kuntoilulehdistä, että ”älä nosta reisillä” ja ”pidä selkä siinä ja tässä asennossa”, että en uskalla kohta tehdä enää mitään!! Syksyinen rasitusmurtuma sääressäni säikäytti minut todella tajuamaan, että väärin tehtynä liikunta voi todellakin aiheuttaa vamman.

En ota pepustani paineita (ainakaan liikoja), mutta haluan silti jumpata sitä määrätietoisesti. Pienetkin muutokset saavat jo mielialan ja itsetunnon kohoamaan. Ehkä siitä selluliitistakin vielä karisee osa pois ja pepun pinta hieman silottuu? Kuivaharjaus ja kosteusvoide auttavat varmasti myös tässä tavoitteessa paljon. Siihen asti, jos (kun) joku päivä kehtaan kuvata oman peppuni ja laittaa tänne näytille, ihailen näitä seuraavia netistä löytämiäni inspiroivia, kauniita ja terveitä takamuksia.

great-butt-42.jpg w=500.jpg

(thechive.com)

Sequence_Yoga_Hot1.jpg

(sequenceyogaa.com)

butt-in-bikini.jpg

(vitaminfix.com)

Suhteet Oma elämä Liikunta

Rakkautta ja vihaa päivä kerrallaan

lovehate.png

Nykyinen parisuhteeni, avioliittoni, mieheni… Ne tekevät minut hulluksi!

Arkinen elämä ja siihen liittyvät toimet sujuvat jotenkuten, mutta tunnepuoli on täyttä kaaosta vailla fysiikan lakeja. Varsinkin omat tunteeni pomppivat kuin superpallo lattiasta kattoon päivittäin, joskus jopa saman tunnin sisällä! En osaa enää sanoa kumpi tunne on voimakkaampi: halveksunta, katkeruus ja viha (ehkä liian vahva sana, mutta en keksi parempaakaan tilalle) vai kärsivällisyys, toivo ja rakkaus?

Esimerkiksi tänä aamuna heräsin hyvillä mielin hänen vierestään. Aamutoimet sujuivat koko perheen yhteispelillä ja yleisfiilis oli varsin leppoisa. Ajattelin miehestäni lämpimästi, että kuinka hyvä isä hän onkaan ja muutenkin symppis, hyvä ja kiltti ihminen. Kun mies palasi kotiin vietyään lapset hoitoon, niin aloin innoissani lörpötellä hänelle niitä näitä netistä lukemistani uutisista. Mies ynähteli jotain vastaukseksi, istui tietokoneensa ääreen ja vaipui omaan, yksityiseen maailmaansa. Lopulta hän ärähti, että haluaisi rauhassa syödä aamupalansa ja lukea uutisia ilman, että joku koko ajan lörpöttää, sillä hän ei pystynyt keskittymään. Suljin suuni samantien. Sisälläni leimahti. Sadasosasekunnin ajan tunsin pahaa mieltä, suruakin, mutta se väistyi valonnopeudella kiukun ja ärtymyksen tieltä. Sain vaivoin hillittyä kieleni, etten kivahtaisi miehelle jotain äärimmäisen loukkaavaa (ja täysin turhaa). Ajatuksissani kuitenkin manasin moisen paskiaisen niin pitkälle kuin avaruutta riittää. Että minä vihaan häntä, kun hän on tuollainen!

Negatiivisia tunteita seuraa negatiivisten ajatusten kumuloituminen. Miksi jaksan katsoa tuota hapannaamaa, itsekästä idioottia päivästä toiseen? Mitä muuta yhteistä meillä enää on (paitsi lapset)? Onko mitään järkeä asua saman katon alla, kun vietämme kaiken yhteisenkin ajan vähäisten neliöitten eri laidoilla, puhumatta, koskettamatta? En jaksa tätä enää. Vai jaksanko?

En nuorempana osannut edes aavistaa, että yhtä ja samaa ihmistä voi rakastaa ja vihata yhtä paljon, yhtä aikaa. Tilanne on sietämätön. Ilman fyysistä pakenemista opiskelemaan, juoksulenkille, kahvilaan, minne vaan, saattaisi yhteiselomme eskaloitua hirmumyrskyksi. Ilman henkistä pakenemista päiväuniin, saattaisi mielenterveyteni kadota taas masennuksen syövereihin.

Tätä tilannetta, tätä elämää… Tätä on mentävä päivä kerrallaan, ei tätä muuten kestä.

 

Suhteet Oma elämä Rakkaus