Kirjoitan lyhyen kommentin täällä Lilyssä olevaan blogitekstiin, ilmaisen mielipiteeni jostakin päivänpolttavasta aiheesta facebookissa tai kerron jotakin päivällä tapahtunutta kommellusta puolisolleni, mutta kappas! Minua ei ymmärretä. Sanomani otetaan kirjaimellisesti, siitä ärsyynnytään tai sille hymähdellään huvittuneesti, koetaan tarvetta korjata oletettu erehdys, ojentaa tietämätöntä…

Sarkasmi, niinpä. Sitä joko tajuaa tai sitten ei. Yleensä sanotaan, että sarkasmi on huumorinlaji, jota vain älykkäät ymmärtävät. No, tiedä tuosta, mutta olen tavannut monia, joilta juttuni ovat menneet reippaasti yli hilseen. Esimerkiksi oma äitini ottaa joka toisen sanani täysin tosissaan, vaikka hän muuten älykäs nainen onkin. Nuoruusvuosinani eräs pomoni oli täydellisen jäykkä pa… tapaus, joka ei ymmärtänyt edes alkeellisinta sarkasmia, vaikka hänelle olisi suoraan selittänyt asian olleen sitä itseään.

Jotkut pitävät sarkastisia ihmisiä tympeinä, negatiivisina ja ylimielisinä tyyppeinä, joiden käsittämättömistä jutuista vain joko ärsyyntyy tai hämmentyy. Mjaa, totta toinen puoli, sillä elämä idioottilauman keskellä vaatii järeitä toimenpiteitä, jotta oma mieleterveys ei kokonaan tuhoutuisi… Oikeastaan sarkasmi on mielestäni läheisesti sukua kyynisyydelle. Siinä missä jälkimmäinen on oikeasti negatiivista, niin sarkasmi vain näyttää negatiiviselta oikeasti olematta sitä. Valitettavasti ihminen, jolla ei ole sarkasmigeeniä aivoissaan, ei tuota eroa huomaa, vaan kokee sarkastisen ihmisen kommentteineen joko ärsyttäväksi valittajaksi tai tietämättömäksi, jolle täytyy välittömästi antaa asiasta oikeanlaista lisäinformaatiota.

Oma ongelmani on ilmeisesti siinä, että olen useimmiten sekä kyyninen että sarkastinen, välillä jopa yhtä aikaa. Ei siis mikään ihme, että ulkopuolisten on vaikea tajuta juttujani. Muutaman kerran olenkin päässyt kuin koira veräjästä ilkeiltyäni tarkoituksella jollekin ihmisraukalle, kun tämä on luullut ymmärtäneensä sarkasmiani… Joskus on käynyt myös niin, että todellinen avautuminen masennuksestani on sivuutettu kevyesti pitämällä sitä vain erittäin itseironisena sarkasmina.

Perussarkastisen ihmisen tunnistaa helposti, sillä kyllä ”sarkasti sarkastin tunnistaa”.  Jos sarkasmi on sen sijaan todella voimakasta, synkkää ja kieroutunutta, niin siinä menee kyllä huuli pyöreäksi. Mieleen hiipii jopa hienoinen epäilys siitä, että kenties olen tekemisissä aidosti mielisairaan ihmisen kanssa… Ehkä kyseessä on kuitenkin vain itseäni suurempi nero(patti)?!

Siinä missä iloisuus ja positiivisuus määrittelevät joitakin ihmisiä, niin sarkasmi ja kyynisyys määrittelevät minua. Aion jatkaa samalla linjalla, tulin ymmärretyksi tai en (useimmiten en).

PS. Jos et ymmärtänyt tämän kirjoitukseni pointtia ja hieman ärsyynnyit, niin olen pahoillani, sillä ilmeisesti et vain ole niin älykäs, että ymmärtäisit sarkasmia.