Maailmassamme on naisia ja miehiä, naaraita ja koiraita, tyttöjä ja poikia, akkoja ja ukkoja. Näille sukupuolen mukaan jaetuille ryhmille on kulttuurissamme asetettu usein ääneenlausumattomin sopimuksin tiettyjä edellytyksiä, odotuksia ja tehtäviä. Ne pohjautuvat osin biologiaan ja evoluutioon, mutta suurin osa on kulttuurissamme vuosisatojen aikana kulloisenkin tiedon ja valta-asetelmien myötä muokkautuneita olettamuksia ja stereotypioita, joille ei enää välttämättä löydy perusteita nykymaailmassa (ainakaan länsimaisessa).

Onko olemassa naisten tai miesten töitä? Miksi miehetkin eivät saisi ja voisi meikata? Hoitaako nainen automaattisesti lapsia ja jää hetkeksi (jopa kolmeksi vuodeksi) pois työelämästä, jolloin samaa työtä tekevälle miespuoliselle kollegalle voidaan mukaperustellusti maksaa enemmän palkkaa? Saako nainen olla seksuaalisesti aktiivinen ilman, että leimautuu huoraksi? Onko olemassa naisten tai miesten harrastuksia? Voiko nainen ajaa rallia ja mies neuloa villasukkia?…

En ole varsinaisesti koskaan yrittämällä yrittänyt olla vastarannankiiski, mutta olen aina tuntenut itseni hieman… erikoiseksi. (En sano ”erilaiseksi”, koska mielestäni sillä sanalla on nykyisin turhan negatiivinen sivumaku.) Vaikka edustan ns. heikompaa (mieluummin kauniimpaa) sukupuolta, niin teen asioita joista pidän, enkä kuuntele kulttuurimme sanelemia hiljaisia sääntöjä. Minulle ei ole olemassa ”naisten tai miesten töitä”, ts. tekoja, jotka ovat sukupuolesta riippuvaisia tai toiselle sukupuolelle ominaisempia. Tunnustan toki, että jotkut asiat sujuvat toiselta sukupuolelta toista paremmin, mutta estääkö se silti tätä toista yrittämästä? Ei ainakaan pitäisi.

Omasta elämästäni löydän monia esimerkkejä ”epänaisellisuudestani”, joten tässä muutama esimerkki. Ensinnäkin rakastan kasata huonekaluja. Olen kasannut ja koonnut jokaikisen pöydän, tuolin, kirjahyllyn, sohvan, sängyn ja kaapin tässä huushollissa! Olen osannut ja tehnyt hyvää työtä ja nauttinut siitä suuresti. Ei sillä, etteikö puolisonikin olisi osannut, mutta hän ei vain pidä huonekalujen kasaamisesta. Itse asiassa häntä ärsyttää, että ”kaikki” olettavat sen olevan miesten työtä. Eivätkö vasara, naulat ja ruuvimeisseli muka pysy yhtälailla hennommissakin kätösissä?!

Toiseksi kiroilen mielettömästi. En ole tästä ”taidostani” ylpeä, etenkään kun perheessämme on papukaijan lailla kaikkea toistelevaa jälkikasvua, mutta en ole aktiivisesti yrittänyt päästä kiroilusta eroonkaan. Jotenkin se kiukun verbaalinen purkaminen ei onnistu ilman muutamaa ärräpäätä, joiden mukana suorastaan pursuaa negatiivista energiaa pois kehostani. Puolisoni ei sen sijaan juurikaan kiroile, mutta häntä ärsyttää tapani, joka on hänestä jotenkin ”äijämäistä” ja kuuluu lähinnä ”satamajätkille”…

Kolmanneksi sukupuolelleni epätyypilliseksi piirteeksi valitsen vapaaehtoisen karvaisuuden. En nimittäin jaksa juurikaan höylätä, vahata tai ajella muuta kuin kainaloni. Ainoastaan kesäisin näen vaivaa silottaakseni sääreni ja bikinirajani, mutta heti syksyn tullen kasvatan jalkoihini karvapeitteen, joka toimii villahousujen korvikkeena pitkälle kevääseen. Puolisoani asia ei ainakaan avoimesti häiritse, vaikka hän joskus naureskeleekin karvakintuilleni verraten niitä omiinsa (jotka jäävät muuten kakkoseksi).

En väitä, että olisin näiden tapojeni kanssa jotenkin hirveän erikoinen ja uniikki, mutta ovathan kaikki kolme esimerkkiä hienoisessa ristiriidassa kulttuurimme sukupuolille asettamien odotusten kanssa. Onneksi kuitenkin asumme Suomessa, tässä tasa-arvon luvatussa maassa, jossa niin nainen kuin mieskin saa olla ”pelkästään ihminen” ja tehdä sitä mitä haluaa. (Vai saako?)

Tässä vielä lopuksi  muutama ”outo, epätyypillinen fakta” lisää:

– Rrrrrrakastan autojen moottorien murinaa! Tykkään ajaa kovaa! Haaveilen Porschesta! (Jota tuskin koskaan kuitenkaan hankin, koska se on niin kallis ja sitä tuskin saa ”vihreänä” versiona?!)

– Katson mielelläni väkivaltaa sisältäviä toimintaelokuvia eli ns. ”äijäleffoja”. Erityisesti pidän Schwarzeneggerin elokuvista, mutta myös Tarantinon filmit iskevät.

– Puolisoni laittaa meillä ruuan. Aina! Ei siksi, ettenkö minäkin jotain osaisi, mutta kun en vain voi sietää ruuanlaittoa. Leipominen (joskus) on sen sijaan ihan kivaa.

– Puolisoni ei ymmärrä autoista mitään! Tankkaaminen kyllä sujuu, samoin parin muun nesteen lisääminen, mutta siinäpä se. Itse en ymmärrä senkään vertaa, vaikka ajaminen sujuukin (ja kovaa).

…

Olen(ko) siis sukupuoleni (epä)tyypillinen edustaja?! Entäpä sinä?