Pakkoruåtsia? Nej tack!
(kuva täältä)
Minulla ei ole henkilökohtaisesti yhtään mitään suomenruotsalaisia vastaan. En myöskään ole ruotsinkielen vihaaja. Itse asiassa olen aina tykännyt eri kielistä ja ruotsissakin olin aina reipas ysin oppilas. En silti hyväksy ruotsinkielen opiskelun pakollisuutta missään koulussa, opistossa ja oppilaitoksessa. Mielestäni sen opiskelusta täytyisi tehdä yhtä vapaaehtoista, kuin esimerkiksi saksan-, ranskan-, espanjan- ja venäjänkielenkin opiskelu on. En myöskään hyväksy ruotsinkielen asemaa maamme toisena virallisena kielenä, sillä kyseessä on todella pienen vähemmistön kieli vailla todellisia perusteita. (Ja ennen kuin vedätte lautasellisen ärtsoppaa nenäänne, niin lukekaa juttuni loppuun, varsågoda.)
Ruotsinkielisen väestön sijoittuminen Suomessa (kuva täältä)
Suomenruotsalaisten ja muiden ruotsinkielen ”pakkoasemaa” puolustavien argumentit ovat olleet aina samat. Niissä nojataan pitkään yhteiseen historiaan Ruotsin kanssa, joka tosin päättyi jo vuonna 1809. Onkin totta, että Suomen ja Ruotsin yhteiskunnissa, poliittisissa ja taloudellisissa käytännöissä sekä ylipäänsä kulttuureissa on hyvin paljon samaa. Suomi ei kuitenkaan ole naapurimaansa kopio, vaikka etelä- tai länsirannikolla vieraillessa siltä saattaisikin tuntua. Totuushan on se, että svenska on aktiivisemmassa arkikäytössä vain kartan osoittamilla punaisilla alueilla. Muualla Suomessa pääkieli on suomi. Lisäksi itärajalle päin mentäessä yhä useammin kuulee venäjää, jonka asema opiskeltavien kielten joukossa varmasti vahvistuu tulevaisuudessa.
”Koko Suomen väestöstä oli vuoden 2012 lopussa ilmoitettu ruotsinkielisiksi 290 977 henkeä. Manner-Suomessa ruotsinkielisiä oli vuoden 2012 lopussa 265 582 henkeä, mikä oli 4,92 % kaikista Manner-Suomen asukkaista.” (Ks. täältä tarkemmin)
Maassamme kaikki nuoret yläkoulusta yliopistoon ovat pakotettuja opiskelemaan kieltä, joka on hyvin pienen, suorastaan marginaalisen joukon pää-/äidinkieli. Ajatelkaa nyt: 4,92% !!! Entäpä jos kaikki maamme vähemmistöt alkaisivat vaatia kielelleen samanlaisia oikeuksia? Ehtisikö kukaan kohta opiskella niitä oikeasti tärkeitä maailman valtakieliä, kun kaikki aika menisi pakollisilla saamen-, somalin- tai vironkielen tunneilla? Esimerkiksi venäjän-, kiinan- tai japaninkielistä tulee olemaan tulevaisuudessa yhä enemmän hyötyä, mutta eihän niille jää tarpeeksi tilaa ja aikaa pakollisten englannin ja ruotsin takia…
Entä tunnetteko termin ”bättrefolk”? Ja varmasti tiedätte yleisen stereotypian iloisista, onnellisista ja varakkaista suomenruotsalaisista? Joku voisi nyt vastata, että kyse on pelkästään mörrimöykkyjen suomalaisten kateellisesta panettelusta. Väitän kuitenkin, että jutuissa on jotain perääkin ja esitän vastakysymyksen: miten on mahdollista, että noin pieni vähemmistö on saanut kielelleen niin valtavan tärkeän aseman, ettei siihen juurikaan pystytä puuttumaan?
”…Suomessa on erittäin varakkaita suomenruotsalaisia säätiöitä, joiden rahat on korvamerkitty ruotsinkielisten ja ruotsinkielisen kulttuurin ja tieteen tukemiseen. Tällaisia säätiöitä tai yhdistyksiä ovat esimerkiksi Svenska Kulturfonden, Konstsamfundet, Svenska folkskolans vänner, Stiftelsen för Åbo Akademi, Svenska Litteratursällskapet, Sparbanksstiftelsen ja Folkhälsan (katso esim. Stockmann-konsernin osakkeenomistajat). Talentun.comin mukaan suomenruotsalaiset yleishyödylliset rahastot ja säätiöt jakavat palkintoja, stipendejä ja tukea 30 miljoonaa euroa vuosittain, mikä on viidesosa kaikesta suomalaisten säätiöiden jakamasta tuesta tieteelle ja taiteelle.” (pätkä täältä)
”RKP ei halua poistaa pakkosuomea ruotsinkielisiltä, sillä se tietää, että ilman suomen taitoa ruotsinkieliset joutuisivat erittäin heikkoon asemaan Suomen työmarkkinoilla. Ruotsinkielisillä on siis pakko olla rasitteena pakkosuomi, joten RKP haluaa saada ylimääräisen rasitteen suomenkielisille, jotta suomenkieliset eivät olisi paremmassa asemassa koulutuksessa kuin ruotsinkieliset.” (ks. lisää täältä)
Onko kyse siis sittenkin vain pienen ruotsinkielisen ”eliitin” tahdosta pitää kiinni omasta valta-asemastaan Suomen kulttuurissa, taloudessa ja politiikassa? Jos näin ei ole, niin mikä sitten estää luopumasta pakollisesta ruotsinkielen asemasta maamme opinahjoissa (kaikista virastoista puhumattakaan)?
Eikö olisi ihan kaikkien yhteinen etu, jos annettaisiin jokaiselle vapaus itse valita? Yksi pakollinen vieras kieli riittäisi äidinkielen lisäksi ja se voisi olla globaali valtakieli englanti. Kaikki muut kielet olisivat valinnaisia, joten jokaisella olisi mahdollisuus valita mitä opiskella. Jos koko kielenopiskelu olisi yläkoulusta alkaen valinnaista eli oppilaiden ei tarvitsisi välttämättä valita toista ”pakollista” kieltä englannin lisäksi, niin monen nuoren oppimismotivaatio voisi olla ihan toisenlainen. (Muistan itse ruotsintunneilta ne epätoivoiset ”kielipuolet”, jotka yrittivät tankata ja jankata, mutta vain turhautuivat ja alkoivat vihata niin kyseistä kieltä kuin sen opettajaakin. Sama asenne heijastui muihinkin kieliin, sillä kaikki tuntui samalta ”pakolliselta paskalta”.) Lukiossa voitaisiin taas ”pakottaa” valitsemaan englannin lisäksi toinenkin vieras kieli, ellei sitä olisi jo yläkoulussa valittu.
Yksilötason lisääntyneen vapauden lisäksi vapautuisi myös valtion rahoja, sillä kaksikielisen hallinto- ja virkakoneiston pyörittäminen maksaa rahaa. Paljon. En löytänyt mistään virallisia laskelmia, koska niitä ei ole edes tehty (!), mutta arviot kaksikielisyyden kustannuksista vuositasolla liikkuvat useissa sadoissa miljoonissa euroissa. Eräs yksityisen henkilön tekemä laskelma sai tulokseksi luvun 275,5 miljoonaa euroa vuodessa. Summa tuntuu aika hurjalta. Mitä kaikkea muuta tuolla rahalla voitaisiinkaan tehdä?!!
Loppujen lopuksi tässä koko kielikiistassa on oikeastaan kyse kahden eri tason ongelmasta. Toisaalta kyse on pelkästään ruotsinkielen opiskelun pakollisuudesta ja sen aiheuttamasta esteestä muiden vieraiden kielten opiskelulle. Toisaalta taas kyse on koko maamme virallisesta kaksikielisyydestä, sen aiheuttamista kustannuksista ja lisätyöstä. Oma mielipiteeni onkin, että ylipäänsä ruotsinkielen asema maamme toisena virallisena kielenä pitäisi lakkauttaa. Kieltä äidinkielenään puhuva väestö on määrältään marginaalisen pieni (noin 5% suomalaisista) ja kaksikielisyys aiheuttaa ylimääräistä työtä ja suuria kustannuksia. Perusteluja kaksikielisyyden säilyttämiselle nykysuomessa ei ole (jos on koskaan ollutkaan). Suomi ei ole ollut osa Ruotsin valtakuntaa enää kahteensataan vuoteen, joten tuskinpa ruotsinkielen virallisuudesta luopuminen aiheuttaisi minkäänlaista selkkausta maiden välille. Ruotsinkieltä voitaisiin edelleen opettaa yläkoulussa, lukiossa, yliopistossa, ammattikorkeassa jne. Se olisi vain yksi vieras kieli kaikkien muiden joukossa, ei enempää, eikä vähempää.