Pakotettua positiivisuutta

Yksin, neljän seinän sisällä ja vailla kummempaa tekemistä. Ei ihme, että ahdistaa, kun on aikaa ajatella, analysoida ja ihmetellä. Muuta ei olekaan kuin aikaa, ja se turhauttaa. Mitä toimettomampi ja turhautuneempi olen, sitä kyynisemmäksi ja happamammaksi muutun.

Puolisoni kahden viikon sairausloma sai hänet marisemaan, kuinka tylsää on palata takaisin työhön. Totesin, että olisi onnellinen, kun on ylipäänsä työ johon palata. Kerroin vielä, ettei kotona yksin pyöriminen pidemmän päälle tunnu hyvältä; päinvastoin pian tekee jo mieli kiipeillä seinillä, puhua pyykinpesukoneelle ja paeta keittiön tuuletusikkunasta…

Mutta onko tässä yksinäisen, masentuneen, työttömän, lähestulkoon syrjäytyneen aikuisen elämässä jotakin hyvää (jäljellä)?

Pakottauduinkin hetkeksi pohtimaan kaikkea hieman positiivisemmin ja tässä on pohdintani tuloksia:

* Minulla on ihana perhe: puoliso ja kaksi lasta. Olemme toisillemme hyvin tärkeitä ja läheisiä. Etenkin lapset rakastavat minua juuri tällaisena kuin nyt olen.

* Perheellämme on ihan kiva koti, jossa on hieman ahdasta, mutta mahdumme tänne kuitenkin. Meillä on täällä kaikki tarpeellinen, vaikka osa laitteista olisi aika vaihtaa jo uusiin… Kotimme on lämmin, kodikas ja täysin perheemme näköinen (ts. sotkuinen).

* Olen terve. Minulla ei ole mitään vakavaa, fyysistä tai psyykkistä sairautta, eikä allergioita. Näen, kuulen, haistan ja maistan.

* Minulla on yliopistotutkinto. Minulla on ”älliä” ja mahdollisuus opiskella vielä lisääkin, jos en nykyisellä tutkinnollani työllisty. Ovet ovat auki, eivät suinkaan kiinni (vaikka siltä välillä tuntuukin).

* Vaikka välillä olenkin hyvin yksinäinen, niin on minulla kuitenkin yksi todella hyvä ystävä. Vaikka näemmekin harvoin, emmekä soittele tai meilaile edes kuukausittain, niin välillämme oleva ystävyys säilyy vahvana. Jälleennäkemiset ovat aina täynnä hyvää mieltä ja puheripulia.

* Sekä omani että puolisoni vanhemmat ovat tukenamme. Olemme saaneet hieman taloudellista apua elämämme pahimmissa kriisitilanteissa, kun omat rahat eivät ole enää yksinkertaisesti riittäneet. Saamme myös ajoittain lastenhoitoapua, jota arvostan jopa taloudellista tukeakin enemmän. Lapset saavat muodostaa omanlaisensa ja läheisen suhteen isovanhempiinsa, ja me aikuiset saamme tervetullutta vapaata vanhemmuudesta.

* Joka päivästä löytyy pikkuruisia, hyviä asioita. Eilen niitä olivat esimerkiksi juoksulenkki ja myöhäisillassa herkuteltu tummasuklaapatukka. Tänään… Niin, tämän päivän pieni, hyvä asia voisi olla vaikkapa tämä kirjoitus.

Välillä on hyvä muistuttaa itseään näistä elämän pienistä ja isommistakin tosiasioista. Se tipauttaa takaisin maanpinnalle tai, kuten minun tapauksessani, nostaa takaisin kuopan reunalle.