Puoliksi särkyneet ♥♥
”… I can’t live with or without you.”
– U2 –
Kaunis laulu, hirveä klisee, mutta tällä hetkellä määrittelee täysin parisuhteeni tilan.
Illalla puolisoni käydessä nukkumaan kävin sanomassa hänelle hyvää yötä. Hän näytti surulliselta, joten kysyin mikä hänen mieltään painoi. Hetken harkittuaan hän sanoi hiljaisella ja tuskaisella äänellä: ”Kun ei tästä meidän olemisesta täällä kotona tule mitään… Mulla on täällä niin paha olla.”
Tiedän tunteen, sillä en viihdy kotonamme enää itsekään. Elämä näiden seinien sisällä on vain kotitöitä, lasten kanssa olemista, syömistä, peseytymistä ja nukkumista. Me kaikki täällä olemme yhä perhe, mutta minä ja puolisoni emme ole enää ”me”. Olemme vain kaksi väsynyttä, masentunutta ja toisistaan kauas ajelehtinutta aikuista.
”Pikkulapsiperheen ruuhkavuodet”… Niitä tässä kai elellään. Itselläni ei tosin ole kiirettä minnekään, eikä sen puoleen niin paljon tekemistäkään… Rahahuolet ovat nekin nakertaneet yhteisen elämämme perustaa. Silti tiedän tuskaisen hyvin, että suurin rakkauttamme pahoinpitelevä voima löytyy minun sisältäni. Vuosia sitten minä masennuin, minä sain itkupotkuhuutoraivareita, minä haukuin ja syyllistin… Puolisoni otti jokaisen iskun vastaan suojaamatta itseään. Hän sekoitti rakkauden ja säälin keskenään, eikä lopulta enää osannut päättää lähteäkö vai jäädä, joten häin vain… jäi.
Vuodet kuluivat, minä sain apua ja paranin. Samaan aikaan puolisoni alkoi osoittaa ensimmäisiä pahan olon merkkejä, vaikka varsinainen masennus puhkesikin vasta vuosia myöhemmin.
Ja nyt olemme tässä. Molemmat masentuneita, toisiimme ja elämäämme pettyneitä, halukkaita, mutta voimattomia muuttamaan mitään.
En enää saa kiinni rakkauden tunteesta ajatellessani puolisoani. Silti tiedän, että hän on minulle äärettömän tärkeä. Onko se rakkautta? Vai tarvitsenko häntä vain pitämään itseäni ja talouttamme pystyssä? Tarvitsenko häntä vain lastemme takia?
Olen pahoillani kaikesta, jolla olen häntä satuttanut. Silti ”anteeksi” ei enää riitä. Jos minulla olisi enemmän rahaa, niin vuokraisin toisen asunnon, siirtäisin itseni ja tavarani, sairauteni ja häpeäni sinne, ja antaisin puolisolleni tilaa hengittää vapaasti. Osa-aikainen asumusero yhdessä pariterapian kanssa voisi olla tällaisessa pattitilanteessa hyvä ratkaisu, vaikka lapsille kaikkea ei olisikaan helppo selittää. Toistaiseksi kaikki kuitenkin pysyy ennallaan.
Ei voi mitään… On mentävä päivä kerrallaan. Minun on mentävä itseeni, sillä sieltä se kaikki alkoi ja sieltä sen loppukin löytyy.
”I’m not a perfect person
There’s many things I wish I didn’t do
But I continue learning
I never meant to do those things to you…
I’m sorry that I hurt you
It’s something I must live with every day
And all the pain I put you through
I wish that I could take it all away
And be the one who catches all your tears
That’s why I need you to hear
I’ve found a reason for me
To change who I used to be
A reason to start over new
and the reason is you”
– Hoobastank –