Robottien armoilla
Eilen nettisivuilla surffatessani silmiini sattui uutinen, joka ei varsinaisesti ollut (minulle) mitään uutta tietoa, vaan paremminkin apea muistutus todellisuuden tilasta.
Reading Robot (Sinä senkin epäinhimillinen, persoonaton peltikasa!)
Enpä enää ihmettele, miksei puhelimeni pirise ja kutsuja työhaastatteluihin satele… Tai miksi en saa edes kiitoksen sanaa lähettämästäni hakemuksesta! 95% lähettämistäni työpaikkahakemuksista on ollut nimittäin näitä nettilomakkeita, joita lukee ja seuloo jokin kone!
Jotkut epäilevät, että automaattiseulonnalla on helppoa tiputtaa hakijoiden joukosta pois esimerkiksi tietyn ikäiset tai etnistä ryhmää edustavat ihmiset. Samaa olen miettinyt itsekin… Kuinka helppoa onkaan seuloa hakijoiden joukosta pois liian ”nuoret” tai ”vanhat”, naiset (etenkin ne nuoret, lapsentekoiässä olevat!), maahanmuuttajat, venäläiset, savolaiset, turkulaiset… Kuinka helppoa onkaan seuloa hakijoiden joukosta esiin samaa opinahjoa käyneet, sopivan ikäiset, sopivasti miespuoliset työnhakijat…
Ok, kauhuskenaario, jolla ei välttämättä ole kovin paljon tekemistä totuuden kanssa. Silti mietityttää… Nettilomakemereen on helppo hukkua. Yksilö ja persoona katoavat osaksi nimetöntä ja kasvotonta massaa, josta poimitaan ”vialliset” pois kuin tehtaan liukuhihnalta loppujen hakijoiden päästessä ”jatkokäsittelyyn”. Siksi itse suosinkin ja suosittelisin perinteisiä kirjoitettuja hakemuksia, joista saa jo paljon etukäteisinformaatiota. Hakemuksessa olevan tekstin asiasisällön lisäksi infoa antavat myös tekstin käsittely ja jäsentely, oikeinkirjoitus, persoonallinen kirjoitustyyli, mahdollinen valokuva jne. Näin ollen hieman pienemmän työkokemuksen omaava, kenties nuorempi (nais)henkilö pääsisi samalle viivalle kilpailussa muutamaa vuotta itseään vanhemman ja paria työpaikkaa kokeneemman kilpailijansa kanssa, jonka persoonallisuus, sosiaaliset taidot tai kirjallinen ulosanti eivät välttämättä vakuuta työnantajaa.
Toisaalta, ei se naamataulu tai ”pirtsakkuuskaan” saisi mikään valintaperuste olla…
”Maailmalla on toisaalta yleistymässä anonyymi työnhaku, jossa valitsija ei saa etukäteen tietää hakijoiden henkilöllisyyttä. Menetelmän on todettu helpottavan esimerkiksi maahanmuuttajien työllistymistä.”
Tällaisen hakumenetelmän soisi yleistyvän ihan kaikkialla, eikä pelkästään julkisella sektorilla. Anonyymiyttä voisi laajentaa myös paperihakemuksiin siten, että hakemukseen ei merkittäisi nimeä ja yhteystietoja, vaan hakijanumero, jonka saisi esim. työnantajan nettisivuilta pankkitunnuksilla (tms. hienolla, yksityisyyden turvaavalla systeemillä). Työhaastetteluun valitut henkilöt voitaisiin sitten ilmoittaa joko suoraan työnantajan nettisivulla listaamalla valitut hakijanumerot tai ilmoitus voisi tulla suoraan ”hakijanumerolle”. (Hieno idea, eikö? ”Saa käyttää, muttei oo pakko hei!”)
Valitettavasti anonyymiys ei kuitenkaan poistaisi automaattista massaseulontaongelmaa, vaikka se toisikin siihen tietynlaista tasa-arvoisuutta (tai sanotaanko tasapäisyyttä).
Ennen kuin kukaan ehtii (enempää) pyöritellä päätään ja voivotella silmiinpistävää naiiviuttani, niin totean, että ”tiedetään, tiedetään”… Joihinkin työpaikkailmoituksiin tulee varmasti kymmeniä, jopa satoja vastauksia, ja isompiin firmoihin, julkiselle sektorille jne. avoimia hakemuksia tuhansittain vuodessa! Kukapa niitä nyt ehtisi lukemaan?! Ai niin, tietysti se…
