SE iski sittenkin!
SE vaani salakavalasti nurkan takana ja odotti vain otollista hetkeä. SE tiesi, että tilaisuus koittaisi pian, sillä merkit olivat selvät. Uhri lähestyi lähestymistään, kunnes SE oli kynnenhipaisun päässä. Tajuamatta mitä tapahtui, uhri sai SEN kimppuunsa. SE tuli iholle, tunkeutui vatsaan, päähän, rintakehään… SE tunkeutui uniin ja jokaiseen ajatukseen. SE otti uhrin täydellisesti valtaansa.
Ajattelin, että otan nämä uudet opintoni aikuismaisen rennosti; olinhan suorittanut jo yliopistotutkinnon, joten AMK-tason ei pitäisi olla minulle kovin haasteellinen pala purtavaksi. WRONG!!! Vaikka tietotaidollisella tasolla olenkin pärjännyt tähän asti paremmin kuin hyvin, niin tekemisen määrä pääsi yllättämään. Yksin tämän syksyn aikana (1. ja 2. periodi) minun on tehtävä mm. seuraavaa: luentopäiväkirja, oppimispäiväkirja, vierailupäiväkirja, mediaseurantatehtävä (sisältää mediajuttujen linkittämistä ja niiden aktiivista kommentointia), esitelmä, omaa-/vapaa-aikaa vievä projektitehtävä (toteutetaan muualla kuin koulussa), ammatillisen ruotsin kielikurssi, ryhmäviestinnän kurssi… Ja koska tuossa kaikessa ei mielestäni ollut vielä tarpeeksi hommaa, niin ilmoittauduin mukaan 5 op laajaan, kouluni ulkopuoliseen projektiharjoitteluun, joka alkaa lokakuun lopulla ja kestää aina toukokuulle saakka!
Eikä siinä vielä kaikki. Koulupäivät nielaisevat suurimman osan ajastani, mutta heti kakkossijalla tulevat kotityöt. Iltapäivät ja illat lähinnä pyykkään, viikkaan, imuroin… Ja teen sitä samperin projektitehtävää (pian jopa kahta yhtä aikaa)! (Edes facebookiin en voi enää mennä törmäämättä opiskelukavereihini ja erinäisiin projekti- ym. ryhmiin.) Päivät menevät jotakuinkin näin: vien lapset tarhaan, lähden kouluun tai teen kotoa käsin projektihommaa (+ niitä kaikenmaailman kotitöitä!), käyn mieheni kanssa iltapäivällä kaupassa ja haemme lapset, teen kotitöitä ja touhuan lasten kanssa, katson telkkaria, mussutan makeaa ja menen nukkumaan. Olen koko ajan niin kiireinen ja väsynyt (!), etten ole ehtinyt edes kahteen viikkoon lenkille! Ok, on minulla vasemmassa jalassa kummallinen kipu sääressä (penikkatautia?) ja varpaankynsikin lohkesi kipeästi, mutta kuitenkin. Lenkillä käymättömyys (ja herkkujen mättäminen) on alkanut aiheuttaa sekä fyysistä turvotusta että henkistä krapulaa, joten tänään lähden kuntopolulle. Minun on suorastaan pakko päästä!
Eikä siinä vielä kaikki. Taloudelliset huolet tekevät minut hiljaa hulluksi. Tällä hetkellä olemme täysin peeaa, sillä mieheni tulot hupenevat samantien asumiseen ja hänen henkilökohtaisiin velkoihinsa. Aiomme hakea asumistukea ja lisäksi aion hakea toimeentulotukea. Syy noiden hakemisten hitauteen on miehessäni, jonka tehtävä haalia erinäisiä papereita kasaan on osoittautunut ilmeisen ylivoimaiseksi. Hän tekee tällä hetkellä kolmea eri työtä (!), joten palkkatodistuksia ja -laskelmia tarvitsee pyytää sieltä ja täältä. (Easier said than done… Men!) Itselläni ei siis ole tuloja lainkaan (välillä havahdun tähän hulluun ja mielipuoliseen totuuteen), pelkkä lapsilisä vain. Sekin hupenee täysin muutamiin laskuihin, jotka ovat pääosin syntyneet lapsille hankittujen vaatteiden ym. varusteiden ostoista. Pitäähän pienillä kunnolliset (siis ennen kaikkea kestävät) talvihaalarit, -hanskat ja -kengät olla, siitä en tingi!
Eikä siinäkään vielä kaikki. Olen myös ”sairastunut” kaamosmasennukseen. Valon määrän väheneminen ja sateisen harmaiden päivien lisääntyminen eivät niinkään laske mielialaani (vaikka toki vaikuttavat siihenkin), vaan vireystilaani. Olen koko ajan järjettömän väsynyt! Vaikka nukkuisin yössä yli 8 tuntia, niin olen silti koko päivän todella vetämätön. Silmäluomet painavat, haukottelen taukoamatta, en jaksa keskittyä, pääni nuokahtelee… Ilmeisesti biologinen rytmini yrittää kertoa minulle, että olin edellisessä elämässäni karhu ja nyt olisi aika vetäytyä talviunille.
SE on vallannut uhrinsa päästä varpaisiin. Uhrin sydän tykyttää, hän hengittää kiivaasti ja pinnallisesti, hän pitelee kivistävää päätään. Uhrille ei ruoka maistu, mutta rasvaiset ja sokeriset herkut saavat hänet lähestulkoon euforiseen tilaan. SE ei anna uhrinsa nukkua rauhassa, vaan saa hänet näkemään painajaisia ja heräämään tuntia ennen herätyskellon soittoa. SE kiusaa uhriaan niin paljon, että hänestä on tullut kiukkuinen, ärtyisä, itkuinen, epätoivoinen, voimaton, saamaton… SEN nimi on Stressi, eikä siitä niin vain päästäisi eroon.