Tärkeä päätös

Olo on jotenkin… tyhjä.

Eilinen itkun ja huutojen sävyttämä keskustelu puhdisti ilmaa. Se vei harteiltani painavan taakan, kevensi puristavaa tunnetta pääni sisällä ja antoi luvan taas hengittää syvempään.

Teimme yhteisen päätöksen: Menemme pariterapiaan.

Tämä ei ole mitään uutta, sillä sama keskustelu ja sama päätös on tehty jo ainakin kahdesti aiemmin. Molemmilla kerroilla asia on sitten vain jäänyt, unohtunut arjen pyörityksessä ja tallautunut unohduksen jalkoihin. Miksi tämä kerta sitten onnistuisi? Kolmas kerta toden sanoo, niinkö?

Henkinen väsymys on yhä läsnä. Olisi niin helppoa vain antaa kaiken olla. Olisi enemmän kuin helppoa laittaa piste kaikelle ja jatkaa eteenpäin ilman menneisyyden painolastia. Ongelmia ei ole helppo katsoa silmästä silmään, sillä se vaatii kaikki viimeisetkin voiman rippeet  ja sattuu. Se sattuu niin pirun paljon!

Turhaa kai miettiä vielä ensi kevättä tai edes tulevaa joulua. Nyt on parasta keskittyä huomiseen. Silloin etsimme puhelinnumeron ja sovimme, kumpi meistä soittaa ja varaa ajan. Toivon todella, että tuo kaikki tapahtuu, ihan oikeasti tapahtuu huomenna. En halua, että taas tulee jokin arkinen este tai kiire (toisin sanoen tekosyy), sillä mikään ei saisi nyt olla tärkeämpää kuin tuo puhelu. Siitä riippuu niin paljon. Siitä riippuu koko meidän yhteinen tulevaisuutemme.