Tylsyyden ylistys

”Mulla…ei…oo…mitään…tekemistä!!!”

Kyseiset sanat voisivat tulla ulos minun suustani, jos täällä olisi vain joku toinen aikuinen, kenelle asiasta viitsisi marmattaa. Lapsilleni en viitsi, sillä heillä on melkein yhtä tylsää. Yksi pikkuisista on vatsataudissa ja makaa kuumeisena sohvalla katsomassa päivän kahdeksannetta DVD:tä. Toisella sohvalla makoillaan puolinukuksissa ihan vain silkasta solidaarisuudesta. Ulkona on tummanharmaata, lähes mustaa. Vettä sataa.

”Somebody shoot me! NOW!”

Tiedän valehtelevani itselleni, sillä tekemistä olisi kyllä. Se ei nimittäin koskaan edes lopu, mutta tekemiseen tarvittava energia ja motivaatio kylläkin. Juuri tällä hetkellä akkuni on täysin tyhjä. Kun ei inahda, niin ei inahda, piste. Voisin pestä pyykkiä, voisin imuroida, voisin kirjoittaa rästissä olevaa koulutehtävääni, voisin lajitella menneiden vuosien valokuvia teettääkseni niistä sitten valokuvakirjoja joku päivä, voisin surffata päämäärättömästi netissä etsien järjettömän hauskoja huumorikuvia tai elämää suurempia mietelauseita, voisin katsoa lasteni kanssa DVD:tä, voisin syödä loputkin suklaat ja piparit keittiön kaapeista, voisin puristella edellisten liikasyönnistä aiheutuneita finnejä kasvoissani… Voisin ja voisin. Mutta kun en jaksa.

”I wanna fall asleep and wake up next year, please!”

Tylsyys, tuo maailman sietämättömin olotila heti raskauspahoinvoinnin jälkeen. Amen.

(PS. Ja ihan sama mistä tuo kuva on pöllitty. Who cares.)