Työttömän tilitystä

Törmäsin kyseiseen sitaattiin Facebookissa ja ärsyynnyin välittömästi. Toki tiedän, että lause on irrotettu laajemmasta kontekstista, jota en tunne, mutta silti siitä huokuu tietynlainen ylimielisyys ja ymmärtämättömyys työttömiä ja (pitkäaikais)työttömyyttä kohtaan.

Tulen toimeen mitä erilaisimpien ihmisten kanssa. Olen avoin ja puhelias, ystävällinen, reilu ja avuliaskin. Osaan kirjoittaa hyvin, osaan puhua ja esiintyä, osaan käyttää tietokonetta, osaan valokuvata, osaan useampaa kieltä, osaan opettaa ja opastaa, osaan kuunnella, osaan etsiä tietoa, osaan oppia ja opetella uutta. Minua ei kuitenkaan ole kymmenistä hakemuksista huolimatta pyydetty edes yhteenkään haastatteluun. Missä siis vika? Minussa vai maailmassa?

Totuus tuon sitaatin takana on yksinkertainen ja karu: Jos tunnet niitä tiettyjä, oikeita ihmisiä, joiden kanssa tulet hyvin toimeen, niin sinut palkataan. Inhoan joka paikassa viljeltävää totuutta ”suhteista työmarkkinoilla”, koska se on totta, vaikka se ei saisi olla. Oma työkokemukseni alaltani on erittäin vähäistä ja hataraa, enkä siis tunne ketään (siis ketään oikeaa henkilöä). Tuntemattomia on turkasen paljon vaikeampaa vakuuttaa itsestään ja osaamisestaan.

Kohta vuoden työttömänä oltuani olen jo luovuttanut. Sen tunnustaminen kirpaisee kipeästi ja tekee olostani entistä epätoivoisemman, lamaantuneemman ja masentuneemman. Kotini ja oman elämänpiirini ulkopuolisella maailmalla ei tunnu olevan enää kovinkaan suurta merkitystä. Jaksan yhä harvemmin etsiä työpaikkailmoituksia ja vielä harvemmin viitsin enää vaivautua täyttämään hakemuksia. Mitä sitä turhaan… Aivan sama.

Pieni toivon kipinä kuitenkin kytee sisälläni ja kannustaa minua jaksamaan vielä vähän matkaa, jotta jaksaisin yrittää ammattikorkean ovista sisään. Uusien opintojen kautta minulle avautuisi mahdollisuus uuteen alkuun, mahdollisuus työllistymiseen. Silti pelkään, että jos jään ovien ulkopuolelle, niin tuo viimeinenkin kipinä sammuu ja putoan pimeyteen. (Juuri nyt en edes halua tai uskalla ajatella asiaa tämän enempää!)

”Jos tulee toimeen ihmisten kanssa ja osaa vielä tehdä jotain, niin kyllä sen pitäisi toimia.” Mutta kun se ei toimi, ei kaikkien kohdalla ainakaan. Toivoisin työelämässä porskuttavilta ja säännöllistä palkkaa saavilta ihmisiltä hieman harkintaa suunsa avatessaan. Meillä työttömillä on tarpeeksi turhautunut ja huono olo sekä alentunut itsetunto ilman, että jonkun ”hyväosaisen” pitää sitä tönäistä vielä vähän alemmas.

”Paras suojata silmät.
Mua häikäisee niin.
Mä en tahdo enää juosta,
Ja vilkuilla taakseni.
Pitelisit mua hetken,
Laulaisit laulun.
Mä en jaksa enää nousta
Putoamaan takaisin.”

– Pariisin Kevät –