Upoksissa

”Olemme purkaneet sopimuksenne maksamattomien laskujen vuoksi. Käyttöoikeutenne purettuihin liittymiin ja palveluihin on päättynyt.”

Siinä se seisoo, mustaa valkoisella. Tiputan paperin käsistäni puolisoni eteen pöydälle, mutta en sano mitään. Jos avaisin suuni, niin saattaisin sanoa jotakin raakaa ja peruuttamatonta. Käännyn vain nopeasti ja kävelen pois kädet nyrkkiin puristuneina. Haluaisin itkeä, mutta raivo pitää minua otteessaan, eikä lasten edessä tietenkään sovi murtua lattialle…

Luottamukseni puolisooni on kadonnut lähes täysin. Sen lisäksi, että hän käytti salaa puhelintani, pimitti puhelinlaskuni ja paljasti koko asian vasta kun vahinko oli jo tapahtunut, hän myös vähätteli laskun suuruutta ja jätti kertomatta, että asia oli siirtynyt jo perintätoimistolle. Lähes 300 euron suuruisen laskun eräpäivä olisi ollut jo 13.4., mutta maksoin sen vasta 2.5. (puolisoni rahoilla tietenkin). Tänään, ihan vain perjantain kunniaksi, sainkin jo toisen perintälaskun, johon oli lisätty 10 euroa lisää, ja tuon ah, niin koruttoman erokirjeen Elisalta.

Mitähän muuta puolisoni on jättänyt minulle kertomatta?

Tässä kohtaa mielikuvitukseni uhkaa nousta hurjaan nousukiitoon ja joudun todella toppuuttelemaan itseäni. Kuinka paljon puolisollani lopulta on velkaa? Mitä muita laskuja hän on minulta piilottanut? Onko hänellä sittenkin useampi kuin yksi maksuhäiriömerkintä? Kuinka paljon hän viime kesänä oikein pelasi nettipokeria ja ties mitä muita pelejä?

Hissukseen epäilys uhkaa hiipiä muillekin elämän osa-alueille, mutta katkaisen siltä reitin heti kättelyssä. Tuskinpa kaikkien näiden ongelmien lisäksi puolisollani on aikaa ja voimia pettämiseen siinä perinteisimmässä mielessä. Hän jaksaa vaivoin pitää itseään pystyssä ja hoitaa työnsä, eikä vapaa-aikaa juuri jää kotitöiltä ja lapsilta, joten tuskinpa vain… Tässä suhteessa häneen voi luottaa!

Vai voiko? Uskoni on uponnut ja vain nopeasti se pilkahtelee pintaan…

Minulla on olo, etten tunne puolisoani enää. Hänessä on sellainen puoli, jota en edes haluaisikaan tuntea. En tiedä mitä pitäisi ajatella. Tunteeni ovat sekaisin. Pysty vaivoin hengittämään. Oloni on kuin syvällä veden alla; haukon ilmaa kuin hukkuva.

”You can’t find the phone, so you can call it off
But it might be for the best
You can’t walk away, anyway
Because you’ve nowhere else to go

Is he worth all this, is it a simple yes?
Cause if you have to think, it’s f*cked
Feels like you loved him more, than he loved you
And you wish you’d never met”

– Snow Patrol –

(kuva täältä)