Uusi penaali (ja mitä se kertoo minusta)

”Marimekon pussukkapenaalin omistaja on suomalaista designia arvostava tyttö, jolla ei ole varaa suomalaiseen designiin muun kuin penaalien, keittiöpyyhkeiden tai jääkaappimagneettien muodossa. Tai kuka tahansa 80-luvulla syntynyt.”

– Mua lemmitkö vielä, Kustaa? –

No, oikeastaan olen syntynyt 1970-luvun lopulla, mutta menköön… Minulta ehdittiin jälleen kerran viedä ”kynät penaalista”, ennen kuin ehdin edes päättää, että kerron tämän päivän postauksessani uudesta, ihanaisesta Marimekon pussukkapenaalistani (juuri samanlainen kuin kuvassa eli kuosia ”Kompotti”). Olen niin rakastunut tuohon uuteen, kukkaroklipsiseen kynäkotelooni! Kyllä nyt kelpaa lompsia oppitunneille, kun on tuollainen aarre pulpetin kannelle iskettäväksi.

Ja kyllä, olen sen verran köyhä, että minulla ei todellakaan ole vara suomalaiseen designiin muun kuin penaalin muodossa. Marimekon kuosikantiset vihkot ja muut muistikirjat saivat jäädä liikkeeseen. Sen sijaan ostin ihan vaan Akateemisesta Nalle Puh-aiheisen kalenterin (ei niin lapsellisen näköinen miltä kuulostaa), muutaman kynän (sorruin mm. Ballografin ökyhintaiseen, turkoosiin lyijytäytekynään!) ja Tiimarista kansion sekä luentopaperia.

PS. Minullakin on ennestään turkoosi Nalle Puh-aiheinen penaali!

PPS. Kysyin Marimekon liikkeessä myyjältä, että voisinko katsastaa Arkkitehti-laukun, jollaisen joku päivä haluaisin. Myyjä vei minut auliisti katsomaan tätä klassikko-tilaihmettä. Kun epätoivoisena voihkien ja hullunkiilto silmissäni aloin valuttaa kuolaa suupielistäni ja tarrasin laukkuun kaksin käsin kuin nälkäinen susi, katsoi myyjä paremmaksi ottaa (lue: repiä) tuotteen käsistäni ja laittaa sen takaisin hyllyyn.