Välitilassa

Olen opiskellut koko aikuisikäni ja takanani on yksi yliopistotutkinto. Silti istun taas ”koulunpenkillä” haparoiden tällä kertaa AMK-tutkintoa kohti, koska maisterin tutkintoni ei ole minua työllistänyt.

Olen ollut työelämässä opiskelujeni ohessa, mutta edelleenkään en ole löytänyt ”oikeita töitä” eli koulutustani vastaavaa työpaikkaa, josta saisin kunnolla palkkaakin. Olen kyllä pian menossa palkattomaan työharjoitteluun tekemään koulutustani vastaavaa työtä.

Kuntoilen pudottaakseni hieman painoani ja tullakseni sekä fyysisesti että henkisesti parempaan kuntoon, voimakkaammaksi ja kestävämmäksi. Painoni on pudonnut jo kolme kiloa, mutta vielä on pitkä matka tavoitepainoon ja -kuntoon.

Olen ollut vuosia masentunut, käynyt läpi psykoterapian ja syönyt masennuslääkkeitä. Syön edelleen masennuslääkettä, ja vaikka annos on huomattavasti pienempi nyt kuin vuosia sitten, en koe vieläkään olevani täysin terve. Olen yhä matkalla kohti henkisen vireystilan maksimia ja elämästä nauttimisen taitoa.

Äitinä olen ollut jo useamman vuoden, mutta silti huomaan joka päivä olevani vielä noviisi. Vanhemmuushan on matka, jonka aikana kasvaa niin vanhempana kuin ihmisenäkin. Oma matkani on vielä aika alussa, eikä loppua edes näy.

Parisuhteessani seison huojuen hataralla lautalla, jota keinuttavat milloin isot, milloin pienemmät aallot. Tyyntä ei ole juuri koskaan. Olen irronnut turvallisesta satamasta, enkä tiedä pääsenkö ja haluanko sinne takaisin, vai ajaudunko kohti kaukaista saarta, jossa minua odottaa suuri tuntematon. Sydämessäni on yhtä aikaa rakkautta ja vihaa, toivoa ja epäuskoa, ilon ja surun kyyneleitä.

Elän välitilassa, kaiken keskivaiheilla,  jo kaukana lähtöpisteestä, mutten kuitenkaan vielä perillä.