Sijaistoimintoja

Mitä tekee työhönsä kyllästynyt ja ahdistunut ikihumanisti, kun kiinnostavat työpaikkailmoitukset loistavat poissaolollaan avointen tehtävien sivustoilla?

Alkaa harkita lisäopintoja, tietenkin! Hidastempoisen rutiiniduunin ohella on enemmän kuin tarpeeksi aikaa surffailla ja vertailla, miettiä mahdollisuuksia ja omia motiiveja. Osallistuminen isoon kielikokeeseen ja näin ollen virallinen kielitaidon todistuksen hommaaminen on jo varmistunut; eipähän jää haut enää vaiheeseen sen takia, etten pysty todistamaan osaavani kieltä, jolla olen opiskellut ja osittain elänyt arkea viimeiset kymmenen vuotta. Harkinnassa on myös erillisopinto-oikeuden hakeminen yliopistolle. Johan tässä on kulunut puolitoista vuotta valmistumisesta. Tämä tarkottaisi paluuta täyspäiväiseksi opiskelijaksi ainakin vuodeksi ja siitä seuraisi muodollinen pätevyys ammattiin, jota en halua harjoittaa. Paljon töitä ja huomattavasti huonompi taloudellinen tilanne. Ja silti sekin olisi parempi kuin nykyinen olotila.

Tosiasiassa haluisin vain tehdä töitä. Tuntea, että tekemälläni duunilla on joku merkitys, myös minulle itselleni. Tunne siitä, että on täysin hyödytön eikä pääse käyttämään osaamistaan tekee todella pahaa ihmisen psyykeelle.

Suhteet Oma elämä Opiskelu Työ