Arkiviikon ruokaostokset 50 eurolla: Kolme ihanaa kulhoa, kolmelle päivälle

Miniversio edullisista viikon arkiruuista. Lähdemme torstaina pääsiäisen viettoon, joten ruokatarpeita ostimme vain kolmelle arkipäivälle.

P8102105.jpg

Tämän viikon teemana on kulhoruoka. Olen pari kertaa syönyt todella herkullisen poke-bowlin Holiday-ravintolassa, mutta en ole vielä yrittänyt tehdä kulhoruokaa itse. Ideana on täyttää kulho haluamillaan, herkullisilla raaka-aineilla, niin että riisi tulee pohjalle ja muut ainekset kauniisti aseteltuna siihen päälle. Helppoa, edullista ja hyvää. Kulhot ovat lounaana erinomasia, mutta toimivat myös ihan arkiviikon illallisena.

Tuttuun tapaan budjettiin kuuluvat myös aamupalatarpeet ja ruokaa ostamme siis kahdelle hengelle*.

Poke-kulho lohella Korianteri-kanakulhoHärkis kulhoruoka 

 

*Riisi, öljy ja mausteet eivät tällä kertaa kuuluneet budjettiin.

Työ ja raha Ruoka ja juoma DIY Raha