Unelmatyössäkin voi uupua

 

Tehtiin Afterwork-podcastissa mielenkiintoinen jakso yhdessä Mehiläisen kanssa. Aiheena oli työuupuminen ja stressi, teemat jotka koskettavat lähes jokaista jossakin vaiheessa elämää. Kysyimme podcastin Instagramissa (@afterworkpodcast) kysymyksiä liittyen uupumukseen ja valehtelematta niitä tuli useita kymmeniä.

Olen itse kokenut työuupumuksen muutama vuosi sitten. Olin silloin unelmieni työssä! Nautin työstäni valtavasti, se oli sellaista jota olin aina halunnut tehdä. Itse työ ei siis ollut varsinaisesti uuvuttavaa, mutta työympäristö oli. Ehdin työskennellä kyseissä paikassa useamman vuoden ajan ja koin työpaikkakiusaamista lähes tuon koko ajan. Jäin porukan ulkopuolelle, eikä minua otettu työkavereiden keskuudessa tosissaan. Sain kuitenkin yhä vastuullisempia työtehtäviä, joten se motivoi jatkamaan. Stressiä lisäsi myös se, että vaikka tein ahkerasti hommia, sain joka vuosi uuden määräaikaisen sopimuksen. Ymmärsin, että se kuului alan tapoihin, mutta silti toivoin, että joku päivä ei tarvitsisi enää stressata työn jatkosta.

Viimeinen puoli vuotta oli erityisen rankkaa aikaa ja terveyteni alkoi reistailemaan. Sain fyysisiä oireita, ääni lähti ja flunssakierre pakotti sairaslomalle parin viikon välein. Itkeskelin paljon, sain paniikkikohtauksia ja yleinen ahdistus herätti myös keskellä yötä. Samuli huolestui ja patisti työterveyslääkärille. Hävetti olla koko ajan sairaslomalla.

Terveystarkastuksessa ei löytynyt flunssakierteelle tai äänen lähtemiselle mitään erityistä vikaa. Lääkärikin totesi tuolloin, että syy on todennäköisesti stressi ja uupumus. Kerroin hänelle haastavasta tilanteesta, joten tohtori kehotti puhumaan avoimesti esimiehen kanssa.

Valitettavasti pomoni ei ymmärtänyt alkuunkaan uupumustani. Hän lähinnä naureskeli tilanteelleni ja piti sitä hyvinkin vähäpätöisenä. Muutoksia työnkuvaani tai sen kuormittavuuteen ei oltu sillä hetkellä valmiita tekemään. En nähnyt muuta vaihtoehtoa kuin irtisanoutua.

Surin suunnattomasti sitä, että olin ”menettänyt” unelmieni työn. Sen jota rakastin ja joka oli ollut unelmani jo pidemmän aikaa. Pitkään ajattelin, että olin tehnyt virheen: ”minun olisi pitänyt jaksaa”, ”ehkä tilanteeni ei ollutkaan niin pahan, ehkä minä vain ylireagoin” – ajatuksia pyörittelin usein. Onneksi Samuli takoi järkeä päähäni ja muistutti että tein oikeasti kaikkeni.

Lepäilin kuukauden verran ja sen jälkeen aloitin uudessa työpaikassa. Alkuun jännitin miten käy, palaavatko oireet? Ja miten jaksan?

Uusi työ oli kuitenkin suunnaton helpotus. Silmäni avautuivat – tajusin mikä kaikki oli ollut pielessä edellisessä työpaikassani. Terveyteni ja tulevaisuuteni kannalta oli äärimmäisen hyvä, että lähdin vaikka se teki hyvin kipeää.

Olen jälkikäteen käynyt purkamassa tuntojani psykologilla ja se auttoi erittäin paljon jäsentelemään kaikkia niitä tuntemuksia, jotka ajoivat minut uupumukseen. Suosittelen lämpimästi kääntymään lääkärin tai psykologin puoleen, mikäli yhtään tuntuu siltä, että stressi ottaa yliotteen eikä omat apukeinot enää auta. Jo yksikin juttelukerta alan ammattilaisen kanssa voi auttaa avaamaan solmuja ja kirkastamaan ajatuksia.

 

Oletko kokenut työuupumusta? Mikä sinulla siihen auttoi?

Hyvinvointi Mieli Terveys Syvällistä

Pysäyttävä reissu kotiseudulle

Millainen tulevaisuus on paikkakunnalla, josta poistuvat koulut ja palvelut kuihtuvat? Omien vanhempien puolesta pelottaa miten heidän käy, jos esimerkiksi terveyspalvelut siirtyvät kauemmas.

Käytiin Paloman kanssa vierailulla vanhempieni luona Enossa, Pohjois-Karjalassa. Matkan taitamme yleensä aina junalla, ensin Helsingistä Joensuuhun ja siitä putputtelemme pienemmällä paikallisjunalla kohti Enoa. Yleensä reissu kestää reilut 5 tuntia, mutta meille on sattunut poikkeuksellisen usein tuolla matkalla kommelluksia, jotka viivästyttävät matkaa.

Viime talvena tuo pieni paikallisjuna alkoi savuttamaan, joten jouduimme hyppäämään kesken matkan pois lumisille raiteille. Tilanne oli hyvin pelottava, sillä olin tytön kanssa kahdestaan liikenteessä. Onneksi mukavat kanssamatkustajat auttoivat ja eräskin mies kantoi meidän Super Viikkareita (melko painavat rattaat) upottavassa hangessa. Meidän lisäksemme junassa oli muutaman kuukauden ikäinen vauva, jonka vaunut myös kannettiin porukalla turvaan raiteilta.  Siinä sitten hetki ihmeteltiin Kontiolahden vanhalla juna-asemalla (jossa muuten asui ihmisiä, jotka olivat kotona mutta eivät pyynnöstä huolimatta halunneet päästää meitä lämmittelemään), kunnes saimme linja-autokyydin Joensuuhun. Tämä reissu säikäytti ihan kunnolla ja vannoin etten hetkeen astu junaan.

Nytkin matkalle tuli mutkia – osa matkasta taitettiin bussilla, onneksi ei sentään ollut lunta! Sattui myös todella hyvä tuuri, nimittäin ystävä, jota en ollut nähnyt 15 vuoteen oli kanssamme samassa junassa. Matka meni todella rattoisasti rupatellen ja kuulumisia vaihdellen.

Ystävälläni on useampi lapsi ja hän asuu perheineen edelleen kotiseuduillamme Enossa. Hiljattain kunnasta poistui yläaste, joten hänenkin isommat lapset joutuvat kulkemaan linja-autolla viereiseen kuntaan Uimaharjuun, jonne koulu siis siirtyi. Koulujen siirtely johtui ilmeisesti siitä, että vanhan ala-asteen rakennuksessa (jossa minäkin kouluni kävin), oli todettu sisäilmaongelma. Rakennus purettiin, eikä uutta ole tulossa tilalle. Yläasteen rakennus puolestaan siirrettiin 1-6 -luokkalaisten käyttöön. Kävimme Paloman kanssa leikkimässä vanhan kouluni pihalla. Varsinaisen koulun sijasta, jäljellä on vain valtava hiekkakenttä.

Koulujen siirtyminen on vain yksi esimerkki, sillä palvelut kaikkoavat koko ajan, eikä Enon kunta ole ainoa. Toisaalta onhan se ihan ymmärrettävää – jos ei ole asukkaita, eivät palvelutkaan pyöri ja se taas vaikuttaa luonnollisesti työpaikkoihin. Ihmiset muuttavat työn perässä pääkaupunkiseudulle (aivan kuten itsekin tein) ja jälkeen jäävät vain ikääntyvät vanhukset.

Iltaisin on pysäyttävää kävellä Enon kaduilla, vastaan ei välttämättä tule ketään. Eräskin kävelylenkkimme läheiseen leikkipuistoon oli niin rauhallinen, että Paloma nukahti rattaisiin (tätä ei tapahdu kovinkaan usein!). Toisaalta rauha, kiireettömyys ja luonto voivat olla niitä valtteja, joilla paikalle voitaisiin houkutella väkeä. Palvelut täytyy toki ensiksi saada kuntoon.

On ihanaa esitellä Palomalle omia lapsuudenmaisemia. Kiikuttiin samassa leikkipuistossa, jossa minä olen pienenä kiikkunut, käppäiltiin ihan samoja katuja ja nukuimme vanhassa huoneessani. Paloma tykkää hirveästi mummosta ja vaarista ja heidän kanssaan on ihan parasta leikkiä – siellä hän saa olla taatusti huomion keskipisteenä, eikä äidilläkään ole mihinkään kiire.

Tulevaisuus huolestuttaa omien vanhempieni puolesta. Miten heidän käy, jos esimerkiksi pankkipalvelut katoavat? Kumpikaan ei todellakaan taida verkkopankkien saloja, joten miten hoituu laskujen maksu? Entä terveys, millä he kulkevat, jos terveyskeskus kaikkoaa, eikä omalla autolla saa enää ajaa? Vain aika näyttää millainen tulevaisuus minun kotikunnallani on. Yhteisöllisyydellä voisi saada valtavasti aikaan. Jokainen kylä tarvitsee puuhanaisia,- ja miehiä, jotka laittavat tuulemaan. Toki päättäjillä on isoin vastuu siitä, miten autioituvaa Suomen maaseutua oikein elävöitetään ja miten siellä palvelut säilytetään.

Ps. Mikäli Enoon joskus eksyt, mene syömään Ravintola Donaan! Ulkoa päin ravintola ei ehkä houkuttele, mutta sieltä saa Suomen parasta intialaista ruokaa. Aiheesta on aiemmin vinkannut Riku Rantala kolumnissaan. 

Puheenaiheet Oma elämä Ajattelin tänään Syvällistä