Synnytyksen jälkeinen kroppa ahdistaa!
Reilu vuosi vierähtänyt synnytyksestä, eikä pömppis ole kadonnut mihinkään. Palautuminen on toki hyvin yksilöllistä, mutta aikaisemmin elin siinä uskossa, että viimeistään tähän mennessä mahtuisin vanhoihin farkkuihini.
Raskaus meni minulla tuskaiset 10 päivää yliajalle ja tuntui, että etenkin noiden päivien aikaan vatsani turposi valtavasti. Varsinkin raskauden loppuvaiheessa painoni nousi todella nopeasti, kokonaisuudessaan reilu 20 kg. Neuvolatäti päivitteli joka kerta puntarilla käydessäni, että ”ohhoh, onpa tullut hirveästi painoa”, mutta ei sitten selittänyt asiaa tarkemmin saati antanut jotain vinkkejä, miten sitä EI tulisi. Lopulta synnytys käynnistettiin ja se päättyi kiireelliseen sektioon. Vauvalle tuli vakavia komplikaatioita, joiden takia vierähti sairaalassa kaksi viikkoa. Kirjoitan synnytyksestä ihan oman postauksen myöhemmin, jossa voin enemmän avata mitä oikein tapahtui.
Myönnän, etenkin loppuvaiheessa raskautta herkut maistuivat. Oli henkisesti todella rankkaa, kun synnytys ei ottanut käynnistyäkseen, joten yritin parantaa oloani ruuan avulla. Jälkikäteen harmittelen ihan hirveäsi sitä, etten jatkanut liikkumista koko raskauden ajan. Puolessa välissä ilmestyneet liitoskivut pakottivat ottamaan iisisti, mutta nyt kun mietin liikunta itseasiassa olisi ehkä auttanut kipuihin.
Sain muuten lähes koko raskauden ajan kuulla, kuinka iso minusta oli tullut. Joka päivä joku sanoi ”oho, ootpa iso” tai ”onpas maha kasvanut” – ihanko tosi!
Se oli RAIVOSTUTTAVAA.
Pyydän älkää koskaan, ikinä missään tilanteessa kommentoiko raskaana olevan naisen (tai toki kenenkään muunkaan) vatsaa. Olipa vatsa sitten pieni tai iso, tuntuu sen kommentointi aina yhtä kurjalle. Törmäsin juuri ennen äityislomalle jäämistäni entiseen työkaveriini, jonka sanat jäivät ikuisesti mieleeni; ”hyvä että oot raskaana, sillä aattelin eka, että ootpa lihonu hirveesti”.
Synnytyksestä on kulunut nyt reilu vuosi, tällä hetkellä erkauma vaivaa vielä ja ylimääräisiä kiloja on reilu 10. Päätin lopulta tarttua härkää sarvista ja hakea apua. Armottoman googlailun ja kavereiden suositusten perusteella palkkasin Personal Trainerin, joka on erikoistunut näihin muun muassa juurikin erkaumien kuntoutukseen.
Ennen PT:n hankkimista yritin kuntouttaa itseäni synnyttäneille äideille suunnatun pilateksen avulla. Tunneilla tehtiin lähinnä harjoituksia lantipohjalihaksilla, mutta minulle tämä ei sopinut lainkaan. Oli kuitenkin turhauttavaa vain istua paikoillaan ja kuvittella, että sisälläni on ”hissi joka menee ylös ja alas”. Olisin halunnut päästä oikeasti liikkumaan, enkä vain pötkötellä salin lattialla! Harmittaa muuten, ettei neuvolassa erkaumasta puhuta yhtikäs mitään. Sitä keskitytään niin vauvaan, että äippä yleensä jää tyystin unholaan.
PT:n kanssa treenejä on takana vasta muutamia, mutta tunnen jo nyt kropassani muutoksia. Ryhti on parantunut huomattavasti ja vyötäröni alkaa pikkuhiljaa löytymään tuolta jostain. Vieläkin peiliin katsoessa tulee pieni ”järkytys”, mutta yritän olla armollinen itselleni ja kropalleni. Vartaloni on tehnyt valtavan ison työn, jonka ansiosta meillä on nyt elämässämme maailman ihanin asia.