Unikoulu on nyt puoliksi käyty. Viime yö ei kyllä mieltä ylentänyt!

Stephen nukahti taas hyvin, mutta heräsi jo kahden tunnin päästä riekkumaan yli tunniksi. Myös myöhemmin aamuyöstä piti elämöidä pari tuntia. Ei kiva. Jos tilanne ei oo massiivisesti parantunu viiden päivän päästä, otan käyttöön taas yöimetykset. Joo, Stephen on just 9kk-vanha, mutta ehkä jotku vauvat vaan tarvii yöimetyksiä vähän pidempään?

Paul tulee huomenna kotiin <3 JESJESJES!!!! Tää viikko on nyt sitte menny totaaliyksärinä. Ekat kaks päivää olin pikkasen helisemässä, mutta syynä tais olla massiiviset univelat. Univelkaa on toki edelleenki, mutta nyt osaan suhtautua siihen enemmän huumorilla. Aikasemmin mietin, että miten ihmeessä yksinhuoltajat oikeen pärjää ja että eihän se vaan voi onnistua! No näköjään onnistuu! Näin yhden lapsen kanssa tässä ei oikeestaan oo ollu mitään vikaa. Toki harmittaa, että eilen jäi joogatunti välistä ku sisko ei päässytkään kattomaan Stepheniä, mutta sellasta se vissiin on. Yksinhuoltajana jää omat harrastukset varmana tosi minimiin, mutta toisaalta vauvankin kanssa voi harrastaa niin monia juttuja, että eipä sekään nyt niin kamalaa ole.

On siinä vaan silti jotain olla se ainoo vanhempi. Sellanen todella painava vastuuntunne kuristaa rintaa. Kaikki vauvan tarpeet on ihan yksin ja ainoastaan mun vastuulla. Ei oo ketään jakamassa arkea. Ja toki sitä sellasta ihan omaa aikaa ei oo ollenkaan. Ku vauva nukkuu päikkäreitä, sitä on silti oltava koko ajan hälytysvalmiudessa. Käsky voi käydä mikä hetki vaan.

Ihanaa saada Paul kotiin <3